Joy ravisti päätään.
"Emme voi lakaista umpeen jälkiämme, ja he seuraavat niitä kuin lammaslauma."
Neljännesmailin kuljettuaan kääntyi Joy suoraan länteen. Smoke huomasi, että he kulkivat polkematonta hankea, mutta ei hän eikä Shorty äkännyt, että se pieni polku, jota he olivat tulleet, kääntyi etelään. Jos he olisivat nähneet, mitä Louis Gastell teki jäljessä, niin Klondyken historia olisi tullut kirjoitettavaksi toisin. He olisivat huomanneet, että tuo vanha kullanetsijä ei ontunut yhtään enää, vaan tuli heidän perässään juosten kuin koira nokka tietä kohden. He olisivat nähneet hänen myöskin polkevan ja laajentavan uraa, jonka he olivat tehneet länteen kääntyessään. Ja lopuksi he olisivat nähneet hänen menevän vanhaa epäselvää polkua, joka vei etelään.
Polku kulki joen suuntaa, mutta se oli niin vähäpätöinen, että katosi pimeässä tuon tuostakin heidän silmistään. Neljännestunnin kuluttua suostui Joy Gastell jäämään jälkeen ja antoi noiden kahden miehen käydä edellä ja avata vuorotellen tietä lumen läpi. Se kävi niin hitaasti, että jäljessä tulleet vaeltajat alkoivat saavuttaa heitä. Kun päivä valkeni kello yhdeksän aikaan, oli heidän takanaan miesjonoa niin kauaksi kuin he saattoivat nähdä. Joyn tummat silmät säkenöivät, kun hän näki sen.
"Onko siitä kauan, kun lähdimme kulkemaan joenrantaa ylöspäin?" kysyi hän.
"Hyvinkin kaksi tuntia", vastasi Kit.
"Ja kaksi tuntia takaisin, yhteensä neljä", nauroi Joy. "Sea Lionin valtaajakunta on pelastettu."
Kitin aivoissa välähti heikko epäluulo, ja hän pysähtyi kuulustelemaan.
"En ymmärrä", sanoi hän.
"Ettekö? Siinä tapauksessa selitän. Tämä on Norway Creek. Squaw Creek on lähin etelässä."