"Teidän on nyt pidettävä vähän aikaa huolta niistä", sanoi Smoke.
Joy saattoi nyt vaaratta ottaa käsineet pois ja hoidella itse jalkojaan. Hän piti varansa kuten ainakin viisas ja perehtynyt, että tulen hehku pääsi vaikuttamaan vain hitaasti. Smoke hieroi sillä aikaa käsiään. Lumi ei sulanut eikä ollut edes kosteata. Sen keveät kristallit olivat kuin hiekkajyväsiä. Verenkierron pistelmät ja kivut palasivat vitkalleen jähmettyneeseen lihaan. Sitten hän korjasi tulta, aukaisi tytön selässä olleen matkapussin ja otti sieltä täydellisen jalkinekerran.
Shorty tuli joen uomaa takaisin ja kapusi äyrästä heidän luokseen.
"Olen vallannut varmaan tuhannen jalkaa", julisti hän. "Numerot kaksikymmentäseitsemän ja kaksikymmentäkahdeksan. Olin saanut pistetyksi seitsemänteenkolmatta vain ylemmän valtausmerkin, kun tapasin ensimmäisen otuksen niistä jäljellejääneistä. Hän sanoi suorin sanoin, etten saanut vallata kahtakymmentäkahdeksaa. Ja minä sanoin hänelle…"
"No no!" huudahti Joy. "Mitä sanoitte hänelle?"
"No niin, sanoin hänelle suorin sanoin, että ellei hän korjaa luitaan viidensadan jalan päähän, teen jäätelöä hänen nokastaan. Hän meni matkaansa, ja minä panin keskipaalut kahteen valtaukseen, kumpikin hyvin viisisataa jalkaa. Meidän alueemme on nyt turvattu. Nyt on liian pimeä mennä katsomaan, mutta voimme pistää kulmapaalut huomenaamulla."
III.
Herättyään he huomasivat, että ilma oli muuttunut yön kuluessa. Pakkanen oli lauhtunut äkkiä. Heidän huopainsa päällä oli kuusi tuumaa kristallista lunta.
"Hyvää huomenta! Miten on jalkojen laita?" huusi Kit tervehtien tulen tuhkan yli sinne, missä Joy Gastell istui makuuturkeissaan ja ravisteli huolellisesti lunta pois.
Shorty teki tulen ja meni hakkaamaan joesta jäätä. Smoke laitteli aamiaista. Päivä alkoi sarastaa, kun he lakkasivat syömästä.