"Mutta minä sanon teille, että se on totta", pitkitti Nick Inwood itsepäisesti.
"Ja minä sanon teille, että minä panen viisisataa vetoa, että sitä ei ole tuossa lehdessä", selitti Pentfield ja heitti raskaan kultajauhepussin pöydälle.
"Olen pakoitettu, ikävä kyllä, ottamaan rahanne", kuului toisen vastaus, ja hän pisti lehden Pentfieldin käteen.
Pentfield luki, mutta hän voi tuskin uskoa omia silmiään. Päällekirjoitus kuului: "Nuori Lochnivar tuli Pohjolasta", ja sitten kun hän oli ehtinyt niin pitkälle, että nimet Mabel Holmes ja Corry Hutchinson sattuivat hänen silmiinsä, katsoi hän sanomalehden nimeä ja ilmestyspaikkaa. Se oli eräs san franciscolainen lehti.
"Rahat ovat teidän, Inwood", sanoi hän lyhyesti naurahtaen. "No, onhan se hyvä tietää, mitä edes liikekumppani hommailee maailmalla."
Hän otti sanomalehden uudelleen käteensä ja luki kirjoituksen sana sanalta, hyvin tarkkaan ja hyvin hitaasti. Hän ei voinut enään epäillä. Corry Hutchinson oli mennyt naimisiin Mabel Holmesin kanssa, se oli vastaanväittämätön tosiasia. Sanomalehti kertoi hänen olevan yhden Bonanzan rikkaimman miehen ja Lawrence Pentfieldin (jota San Franciscon seurapiirit eivät olleet vielä unohtaneet) liikekumppanin sekä mainitun herran kanssa yhdessä osakkaana useissa muissa Klondyken rikkaissa malmikaivoksissa. Kirjoituksen loppupuolelta hän luki: "Otaksutaan, että mr ja mrs Hutchinson pikaisen matkan jälkeen Detroitiin, tekevät varsinaisen häämatkansa lumoavaan Klondykeen."
"Minä tulen takaisin jälleen - säilyttäkää paikka minulle", sanoi Pentfield, samalla kun hän nousi ja otti pussinsa, joka sillä aikaa oli keventynyt viidensadan dollarin arvosta.
Hän kulki katua alaspäin ja osti erään seattlelaisen sanomalehden. Siinä oli jokseenkin samaa vaikka supistetummassa koossa. Corry ja Mabel olivat epäilemättä naimisissa. Pentfield palasi takaisin ooperahuoneustoon ja otti paikkansa pelipöydän ääressä. Hän pyysi saada pelata rajoittamattomilla nopilla.
Nick Inwood nyökäytti myöntävästi päätään sille, joka antoi. "Ajattelin juuri lähteä A.C. makasiinille, mutta luulen, että jäänkin tänne saadakseni nähdä teidän tekevän pahimpanne."
Ja sitä oli Lawrence Pentfield tehnytkin kahden tunnin mielettömän pelin aikana, sillä silloin purasi pankinpitäjä kären uudesta sikaarista ja raapasi tulitikulla tulen, samalla selittäen, että pankki oli säretty. Pentfield kokosi pussiinsa kultahiekkaa neljänkymmenentuhannen dollarin arvosta, pudisti Nick Inwoodin kättä ja selitti, että tämä oli viimeinen kerta kun hän pelasi hänen eli kenenkään muun luona.