"Ja juopporatteja", lisäsi Kink Mitchell.
"Ee-iipäs, sir!" huudahti vanhus vakuuttavasti.
"Minä uskallan lyödä vetoa, että rapajuoppo Henkins ei ole matkassa!" huusi Hootchinoo Bill varmana.
Jimin vanha naama kirkastui. "Olkoon menneeksi, Bill — ja nyt olette hävinneet."
"Miten ihmeessä malttoi se vanha juoppolalli lähteä täältä?" kysäsi
Mitchell.
"He sitoivat hänet ja heittivät hänet veneeseen", selitti vanha Jim. "He tulivat suoraan tänne, tulivat kun tulivatkin, ja ottivat hänet tuolilta tuolta nurkasta, kolme juopporattia löysivät he lisäksi pianon alta. Ja minä sanon teille, että koko joukko lähti sellaisella kiireellä matkalle Dawsoniin ylöspäin Yukonia, ikäänkuin itse paholainen olisi ollut heidän kintereillään — naisia, puolikasvuisia ja pikkulapsia, koko konkkaronkka. Bidwell tuli minun luokseni ja sanoi: 'Minä toivon, että te pidätte huolta Monte Carlosta, Jim', sanoi hän. 'Minäkin lähden mukaan.' — 'No, mutta missä on Barlow sitten?' sanoin minä. 'Jo matkalla', sanoi hän, 'ja minä seuraan jälessä whiskylastin kanssa.' Ja antamatta minulle aikaa kertaakaan sanoa ei, ryntäsi hän suoraa päätä veneeseensä, ja sauvoi sitten jokea ylös kuin mielipuoli. Siitä saakka olen ollut täällä, enkä ole tarjonnut ainoatakaan lasia tätä ennen, vaikka on jo kolme päivää kulunut hänen lähdöstään."
Molemmat toverukset katsoivat toisiinsa.
"Saakeli sitä, Kink!" puhkesi Hootchinoo Bill puhumaan. "Näyttääpä ikäänkuin me kuuluisimme senkaltaiseen väkeen, jolla on vaan haarukat käsillä, kun velliä sataa."
"Mutta siellähän on täydellinen kokoelma pojannulkkeja, juopporatteja ja kulkureja!" sanoi Kink Mitchell.
"Ja squaw-miehiä", lisäsi Bill. "Ei ainoatakaan oikeata kullankaivajaa koko roskajoukossa."