"Kaikkien oikeitten kullankaivajain, kuten sinun ja minun, Kink, osana on", jatkoi hän akadeemisella kaunopuheliaisuudella, "hikoilla ja raataa Birch Creekin tiellä. Ei ainoatakaan oikeata kullankaivajaa ole mukana siinä kouhossa Dawsonin matkueessa, ja sen minä sanon suoraan, että minä en ota yhtä ainoata askelta minkään Carmackin löydön vuoksi. Ainakin tahdon ensiksi nähdä minkä väristä hiekka on."
"Olen samaa mieltä", myönsi Mitchell. "Juokaamme vielä lasillinen."
Sitten kun he olivat tehneet päätöksensä, vetivät he kanootin maihin, kantoivat lastin majaansa ja valmistivat päivällisen. Mutta kun iltapäivä oli käsissä, alkoivat he tulla kärtyisiksi. He olivat tottuneet siihen hiljaisuuteen, joka vallitsee suurissa erämaissa, mutta tämä haudankaltainen hiljaisuus kaupungissa kiusasi heitä. He hämmästyttivät usein itseään koettamalla kuunnella tuttuja ääniä — "odottivat, että jokin ääntäs, joka ei tehnyt sitä", kuten Bill selitti asian. He vaelsivat läpi autioiden katujen takaisin Monte Carloon saadakseen enemmän juomista, ja kulkivat pitkin joen rantaa höyrylaivojen lastauspaikalle, missä nyt ainoastaan vesi pihisi ja poreili ja lohet hyppelivät ilmaan, kirkkaat suomut välähdellen auringonvalossa.
He istuutuivat varjoon varastohuoneen eteen ja keskustelivat keuhkotautisen asiamiehen kanssa, jonka verensyöksyn pelko oli saanut jäämään jälelle. Bill ja Kink kertoivat hänelle, kuinka heillä oli nyt aikomus majoittua mökkiinsä ja levätä kesän raskaan työn jälkeen. He viittasivat jonkinlaisella mahtipontisuudella, joka puoleksi oli tarkoitettu herättämään luottamusta ja puoleksi kehoitti vastaväitteisiin, kuinka perinpohjin he nauttisivat laiskuudestaan. Mutta asiamiestä ei huvittanut vähääkään tämä. Hän johti keskustelun heti takaisin suureen malmilöytöön Klondykessa, ja heidän oli mahdoton saada häntä pois tästä aineesta. Hän ei voinut ajatella mitään muuta, ei mistään muusta puhua, ja vihdoin Hootchinoo Bill suorastaan suuttui.
"Helvettiin Dawsoneinenne, sanon minä!" huudahti hän.
"Sanon samaa", selitti Kink Mitchell ja jatkoi: "niinkuin se nyt jotakin olisi — pelkästään poikaloppien ja paitaressujen huvimatka."
Mutta nyt tuli eräs vene näkyviin alhaaltapäin virtaa. Se oli pitkulainen ja kapea ja pysytteli aivan lähellä rantaa. Veneessä seisoi kolme miestä, jotka ponnistelivat kaikin voimin eteenpäin vastavirtaa pitkillä sauvomilla.
"Nähtävästi Circle Citystä", sanoi asiamies. "Minä olen odottanut heitä koko iltapäivän. Forty Mile on sataseitsemänkymmentä peninkulmaa edellä heitä. Mutta he eivät ole, vieköön minut hiisi, kadottaneet hituistakaan aikaa."
"Ja nyt istumme tässä aivan rauhallisina ja katsomme, kun he ryntäävät ohi", selitti Bill jonkinlaisella mielihyvällä.
Hän oli tuskin ehtinyt lopettaa lausettaan, kun uusi vene tuli näkyviin, ja parin minuutin kuluttua seurasi tätä kaksi muuta. Nyt oli ensimmäinen vene rannalla istuvien miesten kohdalla. Veneessä olijat eivät lakanneet sauvomasta tervehdyksiä vaihdettaessa, ja vaikka kovan vastavirran vuoksi vene pääsi hyvin hitaasti etenemään, oli se puolen tunnin kuluttua kadonnut näkyvistä.