Ja alhaaltapäin tuli ehtimiseen vene veneen perästä, loppumattomiin. Bill ja Kink alkoivat tulla vielä enemmän pahalle tuulelle. He vilkasivat vähäväliä varkain, vaanien ja kysyvästi toisiinsa, ja jos heidän katseensa kohtasivat, katsoivat he hämillään pois. Kunnes viimein heidän katseensa kohtasivat kummankaan väistämättä.
Kink avasi suunsa jotain sanoakseen, mutta ei saanut sanaakaan suustansa. Hän istui ja haukotteli, katsoen yhäti toveriaan.
"Juuri minun ajatukseni asiasta, Kink", sanoi Bill.
He katsoivat happamesti toisiinsa, ja ikäänkuin äänettömästä sopimuksesta nousivat he lähteäkseen asuntoonsa; vähitellen lisäsivät he vauhtia ja majalleen saapuivat he kaikin voimin juosten.
"Emme voi kadottaa vähääkään aikaa, kun kaikki nuo ryntäävät eteenpäin", jupisi Kink työntäessään hapatuskannun papuruukkuun toisella kädellä ja haaliessaan paistinpannua ja kahvikeittiötä toiseen.
"Emme tietystikään", läähätti Bill, joka jo oli työntäytynyt olkapäitä myöten vaatesäkkiin jossa heillä oli talvisukkansa ja alusvaatteensa. "Ja sen minä sanon sinulle, Kink — älä unohda hiivaa, joka on siellä hyllyllä uunin takana."
Puoli tuntia myöhemmin olivat he laittamassa venettään matkakuntoon, asiamiehen lasketellessa sukkeluuksia heikoista kuolevaisraukoista ja kultakuumeen tarttuvaisuudesta. Mutta kun Bill ja Kink painoivat pitkät sauvoimensa pohjaan ja alkoivat sauvoa venettä virtaa ylös, huusi hän heidän jälkeensä:
"No, onnea matkalle sitten! Älkää unohtako merkitä palstaa eli paria minullekin!"
He nyökäyttivät innokkaasti vastaukseksi ja tunsivat syvää sääliä tuota onnetonta raukkaa kohtaan, joka oli pakoitettu jäämään jälelle.
* * * * *