"Koettakaa 'Piskuista'", ehdotti Carmack seuraavana aamuna.
"Piskuinen" oli leveä puro, joka laski Bonanzaan 7 Yläpuolella kohdalla. He ottivat hänen neuvonsa vastaan kaikella sillä ylimielisellä halveksumisella, jota "hapatus" tuntee squaw-miestä kohtaan, ja he viettivät sensijaan päivänsä Adam's Creekin, erään toisen Bonanzaan laskevan vesistön luona, joka näytti heistä lupaavammalta. Mutta vanha juttu taasen — vallattu niin pitkälti kuin silmä voi kantaa.
Kolmena päivänä kertasi Carmack neuvonsa, ja kolmena päivänä kuuntelivat he sitä halveksivan näköisinä. Mutta neljäntenä päivänä ei heillä ollut mitään muutakaan paikkaa tutkittavana ja senvuoksi lähtivät he kävelemään "Piskuista" ylöspäin. He tiesivät, että siellä todenperästä ei löytynyt monta valtausta ennestään, mutta ei ollut heilläkään aikomusta tehdä mitään sellaisia. He tekivät retken sinne pikemmin päästääkseen pahan tuulensa valloilleen kuin mistään muusta syystä. He olivat tulleet sekä ruokottomiksi että epäileväisiksi. He pilkkasivat ja tekivät ivaa kaikesta ja solvasivat jokaista chechaquo'ta, jonka he kohtasivat tiellä.
Valtaukset loppuivat Numero 23:een. Jälellä oleva osa vesireittiä oli vielä valtaamatta.
"Hyvä hirvilaidun", selitti Kink Mitchell pilkallisesti nauraen.
Mutta Bill mittasi vakavan näköisenä viisisataa jalkaa puroa ylöspäin ja asetti nurkkatolpat. Hän oli saanut käsiinsä kynttilälaatikon pohjan, ja sen sileälle puolelle kirjoitti hän:
Tämä hirvilaidun on varattu ruotsalaisille ja chechaquo'ille.
Bill Rader.
Kink luki hyväksyvän näköisenä kirjoituksen ja sanoi sitten: "Koska olen samaa mieltä, niin voin minäkin kirjoittaa mielelläni alle."
Ja niin lisättiin myöskin nimi Charles Mitchell ilmoituksen alle. Monen vanhan "hapatuksen" kasvot loistivat sinä päivänä nähdessään tuon sukulaissielun selityksen.