Sitten tuli uusi vaiva Lake Le Borge'ssa, kun lämpömittari laski enemmän kuin kuusikymmentä astetta nollapisteen alapuolelle. Näin pakkasessa hän ponnisteli eteenpäin suu auki voidakseen hengittää vapaammin, ja nyt hän kylmetytti keuhkonsa ja sairasti koko loppumatkan kuivaa köhäyskää, joka paheni leirisavusta tai ylenmääräisistä ruumiinponnistuksista. Thirty Mile-joella hän tapasi paljon avovettä, jossa suuret jääkappaleet vyöryskelivät ja jota kattoi petollinen reunajää. Tämän reunajään kantavuutta oli mahdoton arvioida, ja siksi hän uskalsi mennä sille ilman muuta, ottaen revolverin avuksi, kun hänen seuralaisensa napisivat. Mutta jääsilloilla saattoi ryhtyä varovaisuustoimenpiteisiin, vaikkakin ne olivat lumenpeittämät. He kulkivat niiden yli lumikengät jalassa ja pitkät seipäät ristiin asetettuina käsissä kaikkien sattumien varalta. Kun he olivat päässeet yli, kutsuivat he koiria tulemaan perässä. Ja sellaisella sillalla, jossa lumi peitti sulapaikan, löysi toinen intiaaneista loppunsa. Hän vaipui niin nopeasti, kuin veitsi menee ohuen hyytelön läpi, ja virta painoi hänet heti jään alle.
Samana yönä karkasi hänen toverinsa heikossa kuunvalossa, ja Rasmussen häiritsi turhaan suurta hiljaisuutta revolverillaan — esine, jota hän käsitteli enemmän innolla kuin taidolla. Kolmekymmentäkuusi tuntia myöhemmin tuli karannut intiaani Big Salmon'in poliisiasemalle.
"Hm — hm — hm… Hauska mies… Mitä sanotte siitä?… Hänen päänuppinsa aivan vinossa", selitti tulkki ymmälleen joutuneelle esimiehelle. "Mitä?… Niin — sekapäinen, aivan sekapäinen mies. Munia, munia, munia — aina vaan munia… Ymmärrättekö? Hän tulee kyllä ajan oloon."
Viipyi useita päiviä ennenkuin Rasmussen tuli — kaikki kolme rekeä toisiinsa sidottuina ja kaikki koirat yksissä valjaissa. Se oli epämukavaa ja vaivaloista, ja missä tie oli vaikeakulkuinen, oli hän pakoitettu vedättämään reen kerrallaan, vaikkakin hän herkulesmaisilla ponnistuksilla oli enimmäkseen onnistunut saamaan kaikki menemään yht'aikaa. Häneen ei näyttänyt tekevän minkäänlaista vaikutusta, kun poliisi kertoi, että hänen intiaaninsa oli matkalla ylänköseutujen kautta Dawsoniin ja otaksuttavasti oli nyt puolimatkassa Selkirk'en ja Stevart'in välillä. Yhtä vähän näytti kiinnittävän hänen mieltään, kun hän sai tietää, että poliisi oli raivannut tien Pelly'yn asti, sillä hän oli ruvennut sallimaanuskojan tavoin katselemaan kaikkia luonnonilmiöitä, hyviä niinkuin pahojakin. Mutta kun hänelle sanottiin, että Dawsonissa oli nälänhätä, hymyili hän, valjasti koiransa ja lähti taas matkalle.
Viimeisessä pysähdyspaikassa hän sai selityksen, mitä tuo salaperäinen savu merkitsi. Kun Big Salmon'issa oli saatu tietää, että tie oli raivattu Pelly'yn saakka, ei savupilareilla enää ollut mitään syytä pysytellä Rasmussenin takana, ja kun hän istui kokoonkyyristyneenä yksin nuotion ääressä, näki hän. joukottain rekiä kiitävän ohi. Ensin tulivat kuriiri ja puoli-intiaani, jotka olivat vetäneet hänet Bennettistä, sitten kaksi postirekeä Circle Citystä, sen jälkeen sekalainen seurue Klondykeen-matkustajia. Sekä koirat että miehet olivat reippaita ja hyvinruokituita, kun sitävastoin Rasmussen ja hänen vetäjänsä olivat niin laihoja, ettei heissä ollut paljo muuta kuin luu ja nahka. Toiset olivat matkustaneet päivän ja levähtäneet kaksi, ja muutenkin säästäneet voimiansa, voidakseen sitten matkustaa nopeammin, kun raivattu tie alkoi — ja hän sitävastoin oli marssinut jok'ainoa päivä, vaivaten koiriaan yli tarpeen ja kuluttaen niiltä viimeisetkin voimat.
Mitä häneen itseensä tulee, hän ei voinut murtua. He kiittivät häntä ystävällisesti siitä vaivasta, jota hän oli kärsinyt heidän tähtensä, nämä reippaat ja vahvat miehet — he kiittivät häntä leveästi irvistellen ja raa'asti nauraen — ja nyt, kun hän ymmärsi kaikkityyni, hän ei vastannut sanallakaan. Eikä hän tuntenut sanatontakaan katkeruutta heitä kohtaan. Kaikki tämä oli merkityksetöntä. Hänen päähänpistonsa — tai se tosiasia, joka oli tämän päähänpiston takana, ei ollut muuttunut. Tässä oli hän ja hänen tuhat tusinaa munaansa — ja tuolla oli Dawson… Tehtävä oli muuttumaton.
Little Salmon'issa tuli puute koiranruoasta, ja eläinten täytyi nyt saada hänen ravintoaan. Täältä Selkirk'een asti hän eli pavuista — kovista, ruskeista pavuista, suurista pavuista, jotka olivat hyvin ravitsevia, mutta saivat hänen vatsansa epäkuntoon ja aiheuttivat ähkykohtauksia joka kolmas tunti. Mutta Selkirk'en toimitusmies oli pannut portinpielessä olevaan oveen tiedonannon, ettei kahteen vuoteen yksikään höyrylaiva ollut tullut Yukonia ylös ja että elintarpeitten hinnat olivat sentähden tavattoman korkeat. Hän tarjoutui kuitenkin antamaan jauhoja täyden kupin jokaisesta munasta, mutta Rasmussen pudisti vain päätänsä ja jatkoi matkaansa. Kappaleen matkan päässä alaspäin hänen onnistui ostaa jäätynyt hevosennahka koirille, kun Chilkoot'in karjanomistajat olivat teurastaneet hevosensa ja antaneet kaikki jätteet intiaaneille. Hän koetti itsekin pureskella hevosennahkaa, mutta karvat tunkeutuivat haavoihin, joita pavut olivat tehneet hänen suuhunsa, ja se oli sietämätöntä.
Täällä Selkirk'essä hän kohtasi Dawsonista tulevien nälkäisiä etujoukkoja, ja sitten hän näki heidän kaikkialla laahustavan eteenpäin tietä pitkin — kurja joukko ihmisiä. "Ei ole elintarpeita!" oli seisovana lauseena. "Ei ole elintarpeita, ja siksi heidän täytyi lähteä." — "Kaikki ihmiset ovat liian heikontuneita voidakseen toipua keväällä." — "Jauhot maksoivat puolitoista dollaria naula, mutta ei ollut yhtään, joka olisi myynyt."
"Munat?" vastasi yksi heistä. "Dollarin kappale, mutta niitä ei ole yhtään."
Rasmussen teki nopean laskelman.