Eikä hän ainoastaan luvannut, vaan hänen ajatuksensakin oli pitää lupauksensa — aivan niin kuin useimmat miehet sellaisissa tilaisuuksissa ovat aikoneet tehdä. Hän määräsi uudelle asiamiehelle John Thompsonille, että hänen vaimolleen, Jees Uck'ille oli annettava rajaton luotto. Ja viimeinen minkä hän näki Yukon Bellen kannelta Twenty Milestä, oli ryhmä työmiehiä, jotka puuhailivat pölkkymajan kimpussa; siitä oli tuleva mukavin ja kodikkain asunto tuhannen peninkulman alalla jokivarressa — Jees Uck'in ja Neil Bonnerin asunto — minkä piti olla valmis ennen ensi lumen satamista. Sillä se oli hänen varma ja suora vakaumuksensa, että hän palaisi takaisin. Jees Uck oli hänelle sangen rakas, ja muuten oli Pohjolalla kultainen tulevaisuus edessään. Neil Bonner aikoi turvata tämän tulevaisuuden isänsä rahoilla. Hän hautoi päässään kunnianhimoista unelmaa. Takanaan neljän vuoden kokemus ja turvanaan ystävällinen yhteistyö P.C. yhtiön kanssa hän tahtoi palata takaisin ja tulla Alaskan Cecil Rhodes'iksi. Ja hän palaisi heti ensimäisellä höyrylaivalla, niin pian kuin olisi saanut järjestetyksi isänperintönsä — isän, jota hän oikeastaan ei ollut koskaan tuntenut — ja lohduttanut äitiänsä, jonka hän oli unhoittanut.
Syntyi suuri hälinä, kun Neil Bonner palasi arktisilta mailta. Tulia sytyteltiin ja lihapatoja ripusteltiin niiden päälle, ja hän otti vastaan kaikki mitä tarjottiin ja kehui hyväksi. Hän ei ollut ainoastaan tullut pronssinväriseksi, vaan hän oli tullut sisällisestikin uudeksi ihmiseksi; hänellä oli nyt toinen käsitys asioista ja tapahtumista, hän oli vakava ja itsensähillitsevä. Hänen entiset toverinsa joutuivat hämilleen, kun hän kieltäytyi alottamasta samaa elämäntapaa kuin vanhaan hyvään aikaan; mutta hänen isävainajansa hyvä ystävä hieroi tyytyväisenä käsiään, ja siitä lähtien kysyttiin aina hänen mieltään, kun oli kysymyksessä eksyneen nuorukaisen opastaminen oikealle tielle.
Neljä vuotta oli Neil Bonnerin henkinen elämä ollut kesannossa. Se vähä, mitä hän tässä suhteessa oli saanut lisää, oli käynyt valintaprosessin läpi. Se oli niin sanoaksemme puhdistunut kaikesta alhaisesta ja tarpeettomasta. Hän oli elänyt paljon ja nopeasti maailmassa, ja erämaassa hänellä oli ollut aikaa järjestää sekavia kokemuksiaan. Hänen pintapuoliset tarkoitusperänsä olivat menneet tuulten mukana ja hän oli tehnyt uusia yleistetyille perusteille. Mitä sivistykseen tulee, hän oli oppinut arvostelemaan sitä kokonaan toisin. Maantuoksu, joka oli tunkeutunut hänen sieramiinsa, ja luonnon tarkasteleminen olivat auttaneet häntä erottamaan sivistyksen sisäisen merkityksen ja selvästi huomaamaan sen sekä kehnouden että voiman. Hän oli muodostanut itselleen yksinkertaisen pienen filosofian. Tie armoon kulki puhtaan elämän kautta. Velvollisuutensa täyttäminen oli pyhä. Täytyi viettää puhdasta elämää ja tehdä velvollisuutensa voidakseen tehdä työtä. Työnteko oli vapautus. Ja työntekeminen elämän saattamiseksi yhä rikkaammaksi ja rikkaammaksi oli pyrkimystä sopusointuun maailmanjärjestyksen ja Jumalan tahdon kanssa.
Mutta Neil Bonner oli alkujaan kaupunki-ihminen. Ja hänen nuori luonnollinen elämänkatsomuksensa ja käsityksensä ihmisyydestä antoi hänelle paremman ajatuksen sivistyksestä ja teki sen hänelle arvokkaammaksi. Päivä päivältä sulki kaupunkiväki hänet yhä paremmin piiriinsä ja kaupunkielämä kangasti hänelle yhä selvempänä. Päivä päivältä tuntui sitävastoin Alaska yhä kaukaisemmalta ja epätodellisemmalta. Ja niin hän sattui yhteen Kitty Sharonin, hänen omaan sukuunsa kuuluvan naisen kanssa — naisen, joka laski hänen käteensä omansa ja veti hänet luokseen, niin että hän unhoitti päivän ja hetken ja sen ajan vuodesta, jolloin ensi lumi sulaa Yukon-joella.
Sill'aikaa Jees Uck puuhaili suuressa, uudessa talossaan ja kulutti unelmiin kultaiset kesäkuukaudet. Sitten tuli syksy, pitkän talven edelläkävijä. Ilma kävi ohueksi ja kirpeäksi, päivät synkiksi ja lyhyiksi. Virta vieri hitaasti eteenpäin ja ohut jääkerros muodostui seisovaan veteen. Paimentolaiselämä pakeni etelään ja hiljaisuus laskeusi maan yli. Ensimäiset lumihiutaleet liihoittivat maahan ja viimeinen höyryalus taisteli epätoivoisesti jääsohjua vastaan. Sitten jää kovettui ja peitti laajat alat, niin että Yukon virtasi enää kapeana uomana. Viimein sekin meni umpeen, virta oli hiljaa, ja kimmeltävät päivät katosivat pimeyteen.
John Thompson, uusi asiamies, nauroi hänelle, mutta Jees Uck uskoi onnettomuuden tapahtuneen. Neil Bonner oli kenties paleltunut jossakin Chilkoot Passin ja St. Michaelin välillä, sillä vuoden viimeisille matkustajille käy usein huonosti, kun ovat vaihtaneet veneen rekeen ja heidän täytyy ajaa tunnin toisensa perään ripeästi kulkevalla koiravaljakolla.
Mutta koiravaljakkoa ei näkynyt tulevaksi kumpaakaan Twenty' Mileen johtavaa tietä. Ja John Thompson, voimatta salata riemuaan, sanoi Jees Uck'ille, ettei Bonner luonnollisesti tule enää takaisin. Hän toi raa'asti esiin toivonsa saada astua poistuneen tilalle. Jees Uck nauroi hänelle päin kasvoja ja meni suureen taloonsa. Mutta kun keskitalvi tuli, jolloin toivo kuolee, huomasi Jees Uck, ettei hänellä enää ollut luottoa varastohuoneessa. Tämä oli Thompsonin työtä, ja hän hieroi käsiään ja kulki edestakaisin ja asettui ovelleen katselemaan Jees Uck'in asuntoon päin. Jees möi koiransa kullankaivajaseurueelle ja maksoi käteisellä elintarpeensa. Ja kun Thompson kieltäytyi antamasta tavaraa rahallakaan, tekivät toyootit hänen ostoksensa ja kuljettivat ne pimeän tultua hänen asuntoonsa.
Helmikuussa tuli sinne ensimäinen posti jään yli, ja nyt luki John Thompson viiden kuukauden vanhan sanomalehden perheuutisten joukosta, että Neil Bonner oli mennyt naimisiin Kitty Sharonin kanssa. Kun mies raollaan olevasta ovesta ilmoitti tämän uutisen, nauroi Jees Uck eikä uskonut häntä. Maaliskuussa hän synnytti yksinäisyydessään poikalapsen, terveen ihmisvesan, joka herätti hänessä suurta ihastusta. Ja samaan aikaan seuraavana vuonna Neil Bonner istui toisen vuoteen ääressä ja ihaili toista ihmisvesaa, joka oli tullut maailmaan.
Lumi suli maasta ja Yukon loi jääpeitteensä. Aurinko vaelsi pohjoiseen ja sitten taas etelään, ja kun koirista saadut rahat olivat lopussa, kääntyi Jees Uck oman kansansa puoleen. Eräs taitava metsästäjä, Oche Ish, tarjoutui pyydystämään metsänriistaa ja lohta hänelle ja hänen pojalleen, jos hän menisi naimisiin hänen kanssansa. Ja Imego ja Hah Yo ja Wy Nooch — kaikki punanahkaisia metsänkävijöitä — tekivät hänelle saman ehdotuksen. Mutta hän piti parempana elää yksin ja hankkia lihaa ja kalaa omalla työllään. Hän neuloi mokkasiineja ja parkoja ja vanttuita — lämpimiä, käytännöllisiä esineitä, silmiä hiveleviä komeine tupsuineen ja helmikirjailuineen — ja näitä hän möi kullanetsijille, jotka joka vuosi tulivat yhä suurempina joukkoina maahan. Tällä tavalla hän ei ainoastaan ansainnut toimeentuloa itselleen ja lapselleen, vaan myöskin säästi rahaa, ja eräänä päivänä hän osti paikan Yukon Bellessä ja matkusti höyryaluksella alas virtaa.
St. Michaelissa hän otti astianpesijän paikan aseman keittiössä. Aseman palveluskunta kummasteli tuota ihmeellistä naista ja ihmeellistä lasta, mutta hän säästyi kysymyksiltä, kun koetti olla niin vierova kuin mahdollista. Mutta ennenkuin kulku Behringin merellä lakkasi, hän osti paikan erääseen höyrylaivaan, joka lähti etelään päin. Sinä talvena hän laittoi ruokaa kapteeni Markheimin taloudessa Unalaskassa, ja kun kevät tuli, jatkoi hän matkaa etelään päin Sitkaan whiskylaivalla. Sitten hänet nähtiin Metlakahtlassa, joka on lähellä St. Maryä Tan-Handlen suussa, ja siellä hän työskenteli säilyketehtaassa lohenkalastuksen aikana. Kun tuli syksy ja Siwash-kalastajat valmistautuivat palaamaan Puget Soundiin, meni hän parin perhekunnan kanssa suureen seetripuiseen soutuveneeseen ja heidän seurassaan hän matkusti pitkin Alaskan ja Canadan rannikkoja, kunnes oli pujoteltu Juan de Fucan kapeiden väylien läpi, ja hän talutti kädestä poikaansa pitkin Seattlen kovia kivikatuja.