Muuan vanha vaimo, joka istui auringonpaisteessa telttansa avoimen oven edustalla pajukeppiä kuorien, nosti päätään ja huudahti kimakasti.
"Hee-Hee! Tenas Hee-Hee!" hän sopotti niin selvästi ja innokkaasti kuin hänen hampaattomat leukansa suinkin sallivat.
Frona säpsähti kuullessaan huudon. Tenas Hee-Hee! Pikku nauru! Tuolla nimellä intiaanit kauan sitten olivat häntä kutsuneet. Hän kääntyi ja meni vanhan naisen luo.
"Ja oletko sinä unohtanut niin pian, Tenas Hee-Hee?" tämä mutisi. "Vaikka sinun silmäsi ovat niin nuoret ja terävät. Neepoosa ei niin pian unohda."
"Sinäkö se olet, Neepoosa?" huusi Frona vanhukselle.
Tottumattoman kielen oli vaikea taipua outoihin äänteisiin.
"Olenhan minä Neepoosa", vastasi vanha vaimo vetäen hänet telttaan ja lähettäen pienen pojan juoksujalkaa jollekin asialle. Molemmat naiset istuutuivat lattialle, ja vanhus taputteli hellästi Fronan kättä ja katsoi häntä samein silmin suoraan kasvoihin. "Niin, minä olen Neepoosa, joka on pian tullut vanhaksi niinkuin meidän naisillamme on tapana. Neepoosa, joka keinutti sinua käsivarsillaan, kun sinä olit pieni lapsi. Neepoosa, joka antoi sinulle nimen, Tenas Hee-Hee. Joka taisteli sinusta kuoleman kanssa, kun olit sairaana, ja kokoili maan yrttejä metsistä ja niityiltä ja keitti niistä teetä ja antoi sinun juoda. Mutta minä en huomaa sinussa paljon muutosta, minä tunsin sinut heti. Sinun varjosi maassa sai minut nostamaan pääni. Ehkä vähän muuttunut! Solakka sinä olet ja sulavaliikkeinen kuin pajunvitsa, eikä aurinko viime vuosina ole yhtä palavasti suudellut poskiasi kuin ennen muinoin. Mutta hiuksesi, jotka vapaasti hulmuavat ja joiden väri on kuin aalloilla keinuvan ruskean meriruohon, ovat samat kuin ennenkin, ja suusi nauraa mielellään eikä tahdo itkeä. Ja silmäsi ovat yhtä kirkkaat ja rehelliset kuin niinä päivinä, jolloin Neepoosa torui sinua pahanteosta etkä sinä tahtonut päästää valheen sanaa huuliltasi. Niin, niin! Mutta ne naiset, jotka nyt tulevat maahan, eivät ole sellaiset kuin sinä!"
"Miksi te ette kunnioita valkoista naista?" kysyi Frona. "Teidän miehenne huusivat minulle julkeuksia leirissä, jopa pojatkin, kun kuljin metsän läpi. Sellaista ei tapahtunut ennen muinoin, kun minä leikin heidän kanssaan."
"Niin, niin", vastasi Neepoosa. "Niin on käynyt. Mutta älä moiti heitä. Älä anna vihasi vuotaa heidän ylitsensä. Sillä totta on, että syy on sinun heimosi naisten, jotka näinä aikoina tulevat maahan. He eivät voi osoittaa yhtäkään miestä ja sanoa: 'Tuo on minun mieheni.' Eikä ole hyvä, että naiset ovat sellaisia. Ja he katsovat kaikkia miehiä julkein katsein ja ujostelematta, ja heillä on saastainen kieli ja paha sydän. Siksi meikäläiset eivät kunnioita sinun heimosi naista. Pojathan ovat vain poikia, ja miehet, mistä he tietäisivät?"
Teltan ovi avautui äkkiä, ja vanha mies astui sisään. Hän mörähti jotakin Fronalle tervehdykseksi ja istuutui. Vain eräänlainen uteliaisuuden ilme hänen kasvoillaan osoitti hänen iloaan vieraan läsnäolosta.