Neitsyt kohotti päätään, hänen hajalle päässeet hiuksensa törröttivät kuin raivottarella. "Oliko tuo teidän rakastettunne?" hän ilkkui. "Oliko?"
Corliss syöksyi raivoissaan häntä kohden kasvot valkeina ja ääni vihasta väristen.
Neitsyt kyyristyi kokoon ja nosti vaistomaisesti kädet kasvojensa suojaksi. "Älkää lyökö minua, sir", hän vikisi, "älkää lyökö minua!"
Corliss pelästyi omaa itseään ja odotti, kunnes sai mielenmalttiinsa takaisin. Sitten hän sanoi rauhallisesti: "Nyt saatte pukea vaatteet yllenne ja mennä matkoihinne. Kaikki kolme! Kas niin, ulos ja äkkiä!"
"Te ette ole mies, ette ole", uskalsi Neitsyt sanoa vihaisena huomatessaan, että pahoinpitelyn vaara oli ohitse.
Mutta Corliss kyyditsi hänet ensimmäisenä ovelle eikä ollut kuulevinaankaan.
"Täältä ajetaan naisia ulos", äyski tyttö raivoissaan, ja oli kompastumaisillaan kynnykseen.
"Ei hätää", marisi Jake Cornell rauhoittavasti, "ei hätää."
"Hyvää yötä. Olen pahoillani", sanoi Corliss Blanchelle sovinnollisesti hymyillen tämän astuessa ovesta.
"Keltanokka! Nulikka!" kirkui Neitsyt hänen jälkeensä, kun ovi jo oli sulkeutunut.