"Liikkuuko hän?" kysyi Jakob Welse. St. Vincent pudisti päätään vastaukseksi. Silloin Welse haki pyssynsä teitänsä ja laukaisi kuusi laukausta peräkkäin ilmaan.
"Hän liikkuu!" St. Vincent seurasi tarkasti miehen liikkeitä. "Hän ryömii rantaan päin. Mitä? — — Ei, odottakaahan! — — Aivan niin! Hän makaa maassa ja nostaa hattuaan tai jotain muuta kepin nenässä ilmaan. Hän heiluttaa sitä." Jakob Welse ampui taas kuusi laukausta. "Hän heiluttaa uudestaan. Nyt hän laski sen alas ja makaa aivan liikkumattomana."
Kaikki kolme katsoivat kysyvästi Jakob Welseen. Tämä kohautti olkapäitään. "Enhän minä voi tietää mitään. Valkoihoinen tai intiaani, luultavasti nälkään nääntymäisillään tai ehkä jotenkin loukkaantunut."
"Mutta hänhän voi olla kuoleman kielissä", sanoi Frona rukoilevalla äänellä, ikäänkuin hänen isänsä, joka oli saanut niin paljon aikaan, olisi kaikkivoipa.
"Me emme voi tehdä mitään."
"Voi kauheata, kauheata!" Paroni väänteli käsiään. "Hän kuolee meidän silmiemme edessä, emmekä me voi tehdä mitään. Ei", huudahti hän äkkiä päättäväisesti, "niin ei saa käydä! Minä lähden sinne jäitten yli."
Hän olisi suoraa päätä syössyt rantaa, ellei Jakob Welse olisi tarttunut häntä käsivarteen. "Älkää hätäilkö, paroni, pysykää rauhallisena!"
"Mutta —"
"Ei mitään muttaa. Tarvitseeko mies ruokaa vai lääkkeitä vai mitä?
Odottakaa hetkinen! Me yritämme yhdessä."
"Ottakaa minut mukaan" ehdotti St. Vincent heti paikalla. Fronan silmät loistivat.