VIIDESTOISTA LUKU.
Mutta Corliss tuli sittenkin Fronan luo, jopa ennen päivän päättymistä. Pieni katkera itsetutkistelu oli osoittanut hänelle, miten lapsellinen hän oli ollut. Epäonnistuminen koski häneen kylläkin kovasti, mutta ajatus, että he nyt eivät voisi olla mitään toisilleen, että viimeinen vaikutelma, minkä Frona hänestä oli saanut, olisi huono, koski yhtä kovasti, jopa tavallaan kovemminkin. Ja kaiken tämän lisäksi hän oli todenteolla häpeissään. Hän oli luullut voivansa kohdata tällaisen pettymyksen miehekkäämmin, varsinkin koska ei edeltäkäsin suinkaan ollut varma asiastaan.
Hän meni siis Fronan luo, saattoi hänet sotilasasunnoille ja onnistui hänen avullaan poistamaan epäsoinnun, jonka aamupäivä oli jättänyt heidän välilleen. He keskustelivat järkevästi, ilman katkeruutta, olisipa Corliss pyytänyt anteeksikin, ellei Frona olisi häntä siitä estänyt.
"Te ette ole tehnyt mitään, mistä ansaitsisitte moitetta", hän sanoi. "Jos minä olisin ollut teidän sijassanne, niin olisin arvattavasti menetellyt samoin ja ollut vielä paljon kiivaampi. Sillä kiivas te todella olitte!"
"Mutta jos te olisitte ollut minun asemassani ja minä teidän", vastasi Corliss tehden heikon yrityksen laskea leikkiä, "niin teidän ei olisi laisinkaan tarvinnut olla kiivas."
Frona hymyili iloisena siitä, että Corlissin mieli ei enää ollut aivan yhtä raskas.
"Mutta valitettavasti meidän yhteiskuntamme viisas järjestys ei salli sellaista osien vaihtoa", lisäsi Corliss etupäässä jotain sanoakseen.
"Ahaa! Tässä minun jesuiittamaisuuteni taas tulee näkyviin", nauroi Frona. "Minä voisin asettua yhteiskunnan viisaan järjestyksen yläpuolelle."
"Ette kai tarkoittane, että — että —"
"Kas niin, tietysti te olette kauhuissanne kuten tavallisesti. Ei, en minä olisi niin julkea, että puhuisin suoraan suuni puhtaaksi, mutta minä voisin antaa hienon vihjauksen ja siten päästä samaan tulokseen, vaikkakin hienotunteisemmin. Erotus on siis aivan epäoleellinen."