"Luullakseni heikkomielinen," arveli Dickensen.
"Mikä se on?" kysyi Jimmy.
Dickensen osotti kuvannollisesti päätään ja teki sormellaan kierreliikkeen.
"Voi olla, voi olla," myönteli Jimmy kääntyen lmberiin, joka yhä vaati nähdä valkoisten päämiestä.
Paikalle sattui tulemaan ratsupoliisi, (joka Klondike'issa ei kylläkään liikkunut ratsain) ja kuuli Imberin toistavan pyyntönsä. Poliisi oli komea nuorukainen, leveäharteinen, leveärintainen, jalat sopusuhtaiset ja hajallaan. Vaikka Imber oli kookas, oli tämä puolta päätä häntä pitempi. Silmät olivat kylmät, harmaat ja vakavat, ja hänen käytöksessään saattoi havaita rodun ja mainehikkaan menneisyyden aiheuttamaa luottamusta voimaan. Hänen komeata miehekkyyttään vain lisäsi aito poikamaisuus — poikahan hän vielä olikin —, ja hänen sileä poskensa punastui yhtä herkästi kuin konsanaan nuoren neidon.
Imberin huomio kiintyi heti häneen. Hänen silmänsä salamoivat, kun hän huomasi miekaniskusta aiheutuneen arven hänen poskellaan. Hyväillen kuihtuneella kädellään nuorukaisen jalan paisuvia lihaksia löi hän nystysillään tämän leveätä rintaa ja puristeli ja paineli paksua lihaspeitettä, joka oli kuin panssari hänen hartioillaan. Joukkoa olivat lisänneet uteliaat ohikulkijat — rehdit kullankaivajat, vuori- ja rajaseutujen miehet, pitkäjalkaisten ja leveäharteisten rotujen pojat. Imber katseli vuoroonsa kutakin ja puheli sitten ääneensä Whitefish-kielellä.
"Mitä hän sanoi?" Dickensen uteli.
"Hän sanoo, he kaikki ovat samoja miehiä kuin tuo poliisi," tulkitsi
Jimmy.
Pikku Dickensen oli pienikasvuinen ja neiti Travisin vuoksi häntä harmitti, että oli tullut kysyneeksi.
Poliisikin tuntui olevan hämillään hänen puolestaan ja ryhtyi selvittämään asiaa. "Luulen, että hänen puheessaan on joku määrä tottakin. Vien hänet kapteenin luo tutkittavaksi. Käske hänen tulla mukanani, Jimmy."