"Niinkuin sanoin, olimme kestäviä kuten koirammekin. Mutta eräänä päivänä tuli ensimmäinen valkoinen mies. Hän ryömi kättensä ja polviensa varassa lumessa näin. Hän oli kovin laiha: luut olivat terävinä pingottuneen nahan alla. Emme olleet tietäneet, että sellaisia miehiä oli olemassa, ja ihmettelimme, mistä heimosta ja maasta hän saattoi olla. Hän oli heikko, kovin heikko kuin pieni lapsi. Siksi me soimme hänelle paikan tulen ääressä ja lämpimät turkit hänen nukkuakseen, ja ruokimme häntä, niinkuin pientä lasta ruokitaan.
"Hänellä oli mukanaan koira, yhtä suuri kuin kolme meidän koiraamme ja sangen heikko. Tämän koiran karva oli lyhyttä eikä se lämmittänyt; ja häntä oli jäätynyt niin, että sen pää putosi pois. Tätä omituista koiraa me ruokimme ja annoimme sen nukkua tulen ääressä ja ajoimme pois omat koiramme, jotka olisivat tappaneet sen. Hirvenlihasta ja kuivasta lohesta saivat mies ja koira voimansa takaisin; voima teki heistä suuria ja pelottomia. Mies puhui äänekkäästi ja nauroi vanhoille miehille ja katseli röyhkeästi tyttöihin. Koira tappeli meidän koiriamme vastaan ja huolimatta lyhyestä karvastaan ja pehmeydestään se tappoi niitä kolme yhtenä ainoana päivänä.
"Kun pyysimme tietoja hänen kansastaan, sanoi hän: 'Minulla on paljon veljiä', ja nauroi pahaaennustavasti. Kun hän oli täysin voimissaan, lähti hän pois, ja hänen kanssaan lähti Noda, päällikön tytär. Sen jälkeen sai eräs koiristamme pentuja. Emme milloinkaan olleet nähneet sellaista koirarotua — suuripäistä, leveäleukaista, lyhytkarvaista, avutonta. Muistan hyvin isäni, Otsbaokin, vahvan miehen. Hänen kasvonsa synkistyivät nähdessään sellaisen avuttomuuden, ja hän otti kiven, näin, näin, eikä enää ollut avuttomuutta. Kahden kesän kuluttua Noda tuli takaisin kainalossaan poikalapsi.
"Se oli alkuna. Tuli toinen valkoinen mies lyhytkarvaisine koirineen, jotka hän jätti meille lähtiessään. Mutta hänen mukanaan meni kuusi vahvinta koiraamme, joista hän oli antanut korvaukseksi Koo-So-Teelle, äitini veljelle, ihmeellisen pistoolin, joka laukesi kuusi kertaa perätysten sangen nopeasti. Pistoolin vuoksi Koo-So-Tee paisui mahtavaksi ja nauroi meidän jousiamme ja nuoliamme. 'Naisten kapineita', sanoi hän niistä ja meni paljasnaamaista harmaata karhua vastaan pistooli kädessään. Tiedätte, ettei ole hyvä ahdistella harmaatakarhua pistoolilla, mutta miten me olisimme ymmärtäneet sen? Miten olisi Koo-So-Tee sen ymmärtänyt? Niin hän meni karhua vastaan, sangen urheana, ja laukaisi pistoolin nopeasti kuusi kertaa; mutta karhu murahti ja murskasi hänen rintansa kuin munankuoren, ja Koo-So-Teen aivot valuivat maahan niinkuin hunaja mehiläisten pesästä. Hän oli ollut mainio metsämies, eikä nyt ollut ketään tuomassa ravintoa hänen squaw'lleen ja lapsilleen. Mielemme täyttyi katkeruudella, ja me sanoimme: 'Se, mikä on hyvää valkoisille miehille, ei sovellu meille.' Ja se on totta. Valkoisia miehiä on paljon, ja he ovat lihavia, mutta heidän tapojaan seuraten me käymme harvalukuisiksi ja laihoiksi.
"Tuli kolmas valkoinen mies mukanaan suuret määrät kaikenlaisia ihmeellisiä ruokia ja kapineita. Kaksikymmentä vahvinta koiraamme hän meiltä osti. Jaellen lahjoja ja suuria lupauksia sai hän mukaansa kymmenen nuorta metsästäjäämme retkelle, jonka päämäärää kukaan ei tietänyt. Huhutaan, että he olisivat kuolleet Sce Mountains-vuorten lumeen tahi Hiljaisuuden kukkuloille, jotka ovat maan rajan ulkopuolella ja joilla ei kukaan ole käynyt. Miten asianlaita lieneekin, koiria ja nuoria miehiä ei enää nähty milloinkaan.
"Vuodet toivat mukanaan lisää valkoisia miehiä, ja aina he maksuilla ja lahjoilla saivat nuoria miehiä mukaansa. Toisinaan nuoret miehet palasivat kertoen kummia juttuja vaaroista ja vaivoista maassa, joka oli Pelly-heimon alueen takana, ja toisinaan he eivät palanneet. Mutta me sanoimme: 'Jos valkoiset miehet eivät pelkää kadottaa elämäänsä, johtuu se siitä, että heitä on paljon, monta elämää; mutta me Whitefish-kansa olemme vähälukuinen, eivätkä nuoret miehet saa enää lähteä pois! Mutta nuoret miehet kuitenkin menivät; nuoret naisetkin menivät; ja me olimme sangen vihaisia.'
"'On totta kylläkin, että söimme jauhoja ja suolattua sianlihaa ja joimme teetä, joka oli sangen virkistävää; mutta kun emme saaneet teetä, tuntui se ikävältä, ja tulimme harvapuheisiksi ja pikavihaisiksi. Niin aloimme kaivata tavaroita, joita valkoiset miehet kauppasivat. Kauppa, kauppa, aina vain kauppa! Eräänäkin talvena möimme lihavaramme kelloihin, jotka eivät käyneet ja joiden vieterit olivat katkenneet, ja viiloihin, jotka oli kulutettu sileiksi, ja pistooleihin, joissa ei ollut patruunia ja jotka olivat arvottomia. Ja sitten tuli nälkä, ja me olimme ilman lihaa, ja puolisen sataa ihmistä kuoli kevääseen mennessä.'
"'Nyt olemme tulleet heikoiksi,' sanoimme, 'ja Pelly-heimo voi hyökätä kimppuumme, ja rajamme muutetaan.' Mutta Pelly-heimon oli käynyt kuten meidänkin, ja he olivat liian heikkoja hyökätäkseen kimppuumme.
"Isäni Otsbaok, vahva mies, oli jo vanha ja sangen viisas. Hän puhui päällikölle: 'Katso, koiramme ovat arvottomia. Ne eivät enää ole paksuturkkisia ja vahvoja, vaan kuolevat pakkaseen ja valjaisiin. Menkäämme kylään tappamaan ne, ainoastaan susimaiset jättäkäämme eloon ja sitokaamme ne yöksi ulos, jotta ne voisivat parittua metsän villien susien kanssa. Siten saamme jälleen lämminkarvaisia ja vahvoja koiria.'
"Hänen sanojaan kuunneltiin, ja me, Whitefish-heimo, tulimme tunnetuiksi koiristamme, jotka olivat maan paraat. Mutta itsemme vuoksi ei meitä tunnettu. Parhaat nuoret miehemme ja naisemme olivat menneet menojaan taivaltamaan ja sauvomaan kaukaisiin seutuihin. Nuoret naiset tulivat takaisin vanhoina ja murtuneina, kuten Nodakin oli tullut, tahikka eivät tulleet lainkaan. Nuoret miehet tulivat takaisin istuakseen tuliemme ääressä jonkun aikaa. He olivat täynnä pahoja puheita ja huonoja tapoja, he joivat pahoja juomia ja pelasivat yöt päivät; heidän mielensä oli rauhaton, kunnes he saivat valkoisten miesten kutsun ja lähtivät jälleen tuntemattomiin seutuihin. He eivät tunteneet kunnioitusta eikä arvonantoa, he pilkkasivat vanhoja tapoja ja nauroivat päällikköä ja shamaaneja suoraan kasvoihin.