"Niin!" virkahti Martin miettien, mitä hänen vielä olisi sanottava.
"Minä näin sinun tulevan sisään ja odotin muutamia minuutteja."
"Niin!" sanoi Martin taaskin.
Koko elämässään hän ei ollut kertaakaan tuntenut kieltänsä niin sidotuksi. Totisesti hänellä ei ollut ainoatakaan ajatusta päässään. Hän tunsi itsensä tyhmäksi ja kömpelöksi, mutta kuolemakseenkaan hän ei voinut keksiä, mitä sanoisi. Olisi varmaan ollut paljon helpompi, jos hotelli olisi muuttunut Shelley Hot Springsin pesulaksi. Hän oli voinut kääriä hihansa ja alkaa työn.
"Ja sitten sinä tulit sisään", hän vihdoin ihmetteli.
Ruth nyökkäsi sanattomasti ja löyhensi kaulusta.
"Minä näin sinut ensin kadun toiselta puolen, kun sinä olit tuon tytön kanssa."
"Oh, niin", myönsi Martin tyynesti. "Minä saatoin häntä iltakouluun."
"No, etkö sinä ole iloinen nähdessäsi minut taas?" kysyi Ruth toisen äänettömyyden lopuksi.
"Olen kyllä!" virkkoi Martin kiireesti. "Mutta eikö ollut varomatonta, että sinä tulit tänne?"