"Anna hänen tavata häntä niin usein kuin hän tahtoo", kuului herra Morsen neuvo. "Mitä enemmän Ruth oppii häntä tuntemaan, sitä vähemmän hän häntä rakastaa, siitä olen varma. Ja toimita hänelle runsaasti vastakohtia. Ota tehtäväksesi kutsua taloon nuorta väkeä, nuoria naisia ja nuoria miehiä — kaikenlaisia nuoria miehiä, sukkelia ja kykeneviä, jotka ovat tehneet jotakin ja myös kykenevät johonkin, miehiä hänen omasta luokastaan — herrasmiehiä. Silloin hän voi arvostella häntä heihin verraten. He näyttävät hänelle, millainen tuo mies on. Ja sitä paitsi, hänhän vain on kaksikymmenyksivuotias poika. Ruth ei ole paljon muuta kuin lapsi. Heidän rakkautensa on vain penikkatautia, josta he kyllä vapautuvat."
Siihen asia jäi. Perhepiirissä pidettiin Martinia ja Ruthia kihlautuneina, mutta sitä ei julkaistu. Perhe ajatteli, ettei se koskaan olisi tarpeellista. Se myös selvään käsitettiin, että kihlausaika tulisi olemaan pitkä. He eivät kehottaneet Martinia tarttumaan johonkin työhön eikä myöskään lakkaamaan kirjoittamasta. He eivät tahtoneet innostaa häntä parantamaan itseään. Ja hän auttoi ja tuki heitä heidän epäystävällisissä toiveissaan, sillä kaikkein kauimpana hänen ajatuksistaan oli tarttua johonkin työhön tai hankkia itsellensä toimi.
"Minä ihmettelen, miellyttääköhän se sinua, mitä olen tehnyt", sanoi Martin Ruthille muutamia päiviä myöhemmin. "Olen päättänyt, että täyshoito sisareni luona tulee liian kalliiksi, ja sen tähden olen päättänyt ruveta itse laittamaan ruokaa itselleni. Olen vuokrannut pienen huoneen Pohjois-Oaklandista — se on tässä lähellä ja siinä on muitakin hyviä puolia — ja minä olen ostanut öljykeittimen, jossa minä laitan ruokani."
Ruth ilostui ikihyväksi. Öljykeitin häntä miellytti aivan erikoisesti.
"Sillä tavalla herra Butler alkoi erinomaisen uransa", hän huomautti.
Martin rypisti kevyesti otsaansa kuullessaan mainittavan tämän merkillisen miehen ja jatkoi:
"Minä panin postimerkit kaikkiin käsikirjoituksiini ja lähetin ne toimittajille uudestaan. Tänään minä muutan, ja huomenna minä tartun työhön."
"Sinä olet hankkinut itsellesi paikan!" huudahti Ruth kavaltaen koko olemuksellaan suunnattoman riemunsa painautuessaan häntä lähelle ja hyväillessään hänen käsiään. "Etkä sinä ole koskaan siitä puhunut minulle! Mitä se on?"
Martin pudisti päätä.
"Minä tarkoitin, että tartun kirjoituksiini." Ilo katosi Ruthin kasvoilta, ja Martin jatkoi vilkkaasti: "Älä tuomitse minua väärin. Tällä kertaa ei ole kysymys loistavista unelmista. Siitä tulee kylmää, proosallista rahahommaa. Se on kuitenkin parempaa kuin lähteä taas merelle, ja minä ansaitsen siinä rahaa enemmän kuin mikään ala voi Oaklandissa tuottaa jollekin vähälahjaiselle miehelle.