"Mutta siitä on hyvin pitkä aika", jatkoi miss Brewster, "ja tuskinpa te voitte vaatiakaan, että yhdeksänvuotias tyttö itse ansaitsisi elatuksensa. — Nykyään", lisäsi hän, oltuaan hetken aikaa vaiti, "ansaitsen vuodessa noin tuhannenkahdeksansadan dollarin paikoilla".
Kaikki katseet kohosivat yht'aikaa lautasista ja kiintyivät häneen. Maksoihan vaivaa katsella naista, joka ansaitsi tuhatkahdeksansataa dollaria vuodessa. Susi-Larsen osoitti peittelemättä ihastustaan.
"Vuosipalkallako vai kappaletyöllä?" kysyi hän.
"Kappaletyöllä", vastasi miss Brewster nopeasti.
"Tuhatkahdeksansataa", sanoi Susi-Larsen miettivästi. "Se tekee sataviisikymmentä dollaria kuussa. No niin, miss Brewster, minun laivallani ei olla itaria. Te voitte saada saman palkan meidänkin parissamme."
Miss Brewster ei vastannut siihen mitään. Hän oli vielä liian tottumaton Susi-Larsenin oikullisiin päähänpistoihin voidakseen tyynesti ottaa niitä vastaan.
"Minä unohdin kysyä, minkälaista työtä te teette", jatkoi Susi-Larsen lempeästi. "Minkälaista tavaraa te valmistatte? Ja minkälaisia työkaluja ja aineksia te käytätte?"
"Paperia ja mustetta", vastasi miss Brewster nauraen. "Niin, sehän on totta — myös konekirjoittajaa."
"Te olette Maud Brewster", sanoin minä hitaasti ja syvällä vakaumuksella, ikäänkuin olisin syyttänyt häntä jostakin rikoksesta.
Hän katsoi uteliaasti minuun. "Mistä te sen tiedätte?"