"Ei näy", vastasin minä.
Olisin voinut vaikka vannoa, että tämä tieto teki hänet alakuloiseksi, mutta miksi se olisi pettymys hänelle, sitä en voinut ymmärtää.
Pian sekin oli minulle selviävä. "Savuaa, ohoi!" kajahti huuto kannelta, ja hänen kasvonsa kirkastuivat jälleen.
"Hyvä!" huudahti hän ja läksi heti pöydästä mennäkseen kannelle ja sieltä välikannelle, jossa pyyntimiehet karkotuksen jälkeen nauttivat ensimmäistä ateriaansa.
Maud Brewster ja minä koskimme tuskin ruokaan; me katselimme sen sijaan toisiamme tuskallisin katsein ja kuuntelimme Susi-Larsenin ääntä, joka selvästi kuului meille saakka. Hän puhui kauan, ja hänen sanojaan tervehdittiin äänekkäillä hyvä-huudoilla. Me emme voineet kuulla mitä hän sanoi, mutta joka tapauksessa se oli pyyntimiesten mieleen, sillä hyvähuutoja seurasi yhtämittainen riemu.
Melusta kannella saatoin päätellä, että miehistö oli liikkeellä ja aikeissa laskea veneet veteen. Maud Brewster seurasi mukanani ylös, mutta hän jäi peräkannen korokkeen reunalle seisomaan, mistä hän saattoi seurata kaikkea olematta itse mukana. Miehet näyttivät tietävän, mitä oli tekeillä, ja suorittivat työnsä vauhdilla ja ilolla, joka todisti oikeaa innostusta. Pyyntimiehet tulivat joukolla kannelle hyljepyssyineen ja ampumavarastoineen, ja ihme kyllä olivat rihlapyssytkin matkassa. Näitä pyssyjä otettiin näet hyvin harvoin veneeseen, sillä jos ampui hylkeen pitkän matkan päästä rihlapyssyllä, niin se vaipui pohjaan, ennenkuin vene ehti paikalle ja hylje saatiin talteen. Mutta nyt oli kaikilla metsästäjillä rihlapyssynsäkin mukana ja runsaasti patruunia. Minä huomasin, että heidän kasvonsa vetäytyivät tyytyväiseen irvistykseen, niin pian kuin he katselivat siihen suuntaan, missä Macedonian savu nousi, ja se kohosi yhä korkeammalle, mitä lähemmäksi laiva tuli.
Kaikki viisi venettä laskettiin vesille kovalla kiireellä, ja ne hajaantuivat joka taholle kuin viuhka, laskien pohjoista kohti, aivan samoin kuin edellisenäkin iltapuolena. Me seurasimme jäljissä. Minä tarkastelin heitä hetken aikaa uteliaasti, mutta ei mitään merkillistä ollut huomattavissa. He laskivat purjeet alas, ampuivat hylkeitä, nostivat purjeet jälleen ja jatkoivat työtään samoin kuin olin nähnyt heidän aina ennenkin tekevän. Macedonia uudisti saman tempun kuin edellisenäkin päivänä, "sulki" meiltä meren lähettämällä veneensä meidän veneittemme eteen ja suoraan meidän reitillemme. Neljätoista venettä tarvitsee koko laajan alan valtamerta voidakseen mukavasti pyytää hylkeitä, ja kun Macedonia oli täydellisesti sulkenut meiltä tien, jatkoi laiva matkaansa koilliseen, laskien yhä uusia veneitä vesille.
"Mitä on tekeillä?" kysyin minä Susi-Larsenilta, voimatta enää hillitä uteliaisuuttani.
"Älkää välittäkö siitä", vastasi hän äreästi. "Te tarvitsisitte tuhat vuotta päästäksenne sen perille, ja sillä välin voitte rukoilla meille suotuisaa tuulta. — No, voinhan sanoa sen teille", lisäsi hän seuraavassa silmänräpäyksessä. "Minä aion antaa herra veljeni maistaa omaa lääkettänsä. Minä aion tehdä samoin kuin hänkin, lakaista puhtaaksi koko meren, sen minä teen, en vain kerraksi, vaan koko pyyntiajaksi — jos onni vain suosii meitä."
"Ja jollei onni suosi meitä?" kysyin minä.