"Miksi ette siis muuta rahanleimasinta?" kysyi Maud Brewster harmistuneena.
Susi-Larsen katsoi häneen nopeasti, puolittain toiveikkaasti, mutta sanoi samassa alakuloisesti: "Se on liian myöhäistä. Vaikka tahtoisinkin, niin en voi. Lompakkoni on täynnä vanhoja rahoja, eikä se käy niinkään helposti. En voi koskaan panna arvoa muuhun kuin todelliseen voittoon."
Hän vaikeni, ja hänen katseensa harhaili tiedottomana kauaksi yli tyynen meren pinnan. Vanha, perinnäinen alakuloisuus oli vallannut hänet. Hän antautui kokonaan sen valtaan. Aprikoiminen oli vähitellen vienyt hänet synkkämielisyyteen, ja parin tunnin jälkeen oli odotettavissa, että daimoni alkaisi hänessä raivota. Minä ajattelin Charley Furusethia ja tiesin, että synkkämielisyys on se sakko, joka materialistin aina täytyy maksaa mielipiteestään.
Viideskolmatta luku
"Te olette ollut kannella, mr van Weyden", sanoi Susi-Larsen seuraavana aamuna aamiaispöydässä. "Miltä siellä näyttää?"
"Varsin kirkkaalta", vastasin minä silmäten aurinkoon, joka virtasi avonaisesta porraskäytävästä sisään. "Hyvä länsituuli, joka varmaan paranee, jos Louisin ennustus käy toteen."
Hän nyökkäsi tyytyväisesti. "Eikö mitään sumun merkkiä?"
"Paksuja töyräspilviä pohjoisessa ja luoteessa."
Hän nyökkäsi jälleen ja näytti vieläkin tyytyväisemmältä kuin äsken.
"Entäs Macedonia?"