Ghost kääntyi päin tuuleen, ja parahiksi sain työni tehdyksi, jotta ehdin kiiruhtaa perälle hilaamaan isonpurjeen köyttä.
"Olkaa hyvä ja pysykää kannella, miss Brewster", sanoi Susi-Larsen astuessaan vierastaan vastaan. "Ja tekin mr van Weyden."
Veneen purje oli laskettu alas, ja alus laski meidän kylkeemme. Pyyntimies, jonka parta oli kullankeltainen kuin vedenjumalan, kiipesi reunan yli laivaan. Mutta vaikka hän vartaloltaan olikin kuin jättiläinen, kuvastui hänen kasvoiltaan sittenkin epäilystä. Ne olivat hyvin avonaiset, vaikka suunnaton parta peittikin suurimman osan niitä, ja jonkinmoisella helpotuksella hän siirsi katseensa Susi-Larsenista minuun, huomatessaan, ettei kannella ollut muita kuin me kaksi vain, ja sitten hän katsahti tyytyväisenä kahteen toveriinsa, jotka olivat seuranneet hänen jäljissään. Hänellä ei tosiaankaan ollut pelon syytä, sillä hän seisoi Susi-Larsenin edessä kookkaana ja komeana kuin Goljat. Varmaan hän oli kuusi jalkaa ja kahdeksan tai kymmenen tuumaa pitkä, ja myöhemmin sain kuulla, että hän painoi kaksisataaneljäkymmentä naulaa. Hänen ruumiissaan ei ollut vähintäkään rasvaa. Vain luita ja lihaksia.
Epäilevä ilme palasi jälleen hänen kasvoilleen, kun Susi-Larsen pyysi häntä kajuuttaan. Mutta hän rauhoittui, katsellessaan laivan isäntää — olihan tämäkin tosin suurikasvuinen, mutta sittenkin vain kääpiö jättiläismäisen vieraansa rinnalla. Ja siten katosivat kaikki epäilykset, ja molemmat miehet menivät alas kajuuttaan. Sillä välin olivat hänen molemmat seuralaisensa, niinkuin merimiesten kesken on tapana, menneet kokkapuoleen vieraillakseen puolestaan kanssissa.
Äkkiä kuului kajuutasta kovaa, tukahdutettua mörinää sekä hurjan taistelun meteliä. Jalopeura ja leopardi siellä tappelivat, ja jalopeura se meteliä piti. Susi-Larsen oli leopardi.
"Siitä te nyt näette, kuinka pyhänä me pidämme vieraanvaraisuutta", sanoin minä katkerasti Maud Brewsterille.
Hän nyökkäsi merkiksi, että oli kuullut sanani, ja minä näin, miten väkivaltaisuus herätti hänessä saman kuvottavan vastenmielisyydentunteen, joka oli minuakin niin hirveästi kiusannut ensimmäisinä viikkoina Ghost-laivalla.
"Eiköhän olisi parempi, jos menisimme kokkaan, esimerkiksi porraskäytävän kautta välikannelle, kunnes kaikki on ohitse" ehdotin minä.
Hän pudisti päätään ja katseli surkeana minuun. Hän ei pelännyt, mutta tuo inhimillinen eläimellisyys, joka täällä puhkesi ilmi, kauhistutti häntä.
"Ymmärrättehän, että jos minä jollakin tavalla otan osaa siihen mikä täällä tapahtuu tai myöhemmin tulee tapahtumaan, niin teen sen vain pakosta — vain sen vuoksi, että te ja minä joskus pääsisimme hengissä pois tästä hirveästä paikasta." Minä käytin hyväkseni tilaisuutta sanoakseni sen hänelle. "Mutta se ei ole mieluista minulle", lisäsin minä.