"Kyllä ymmärrän", vastasi hän hiljaisella, tuskin kuuluvalla äänellä, ja minä näin hänen katseestaan, että hän ymmärsi minua.
Melu kajuutassa hiljeni varsin pian. Sitten Susi-Larsen tuli yksin kannelle. Hänen ahavoituneet kasvonsa olivat hiukan punaiset, mutta muusta ei olisi voinut nähdäkään hänen olleen tappelussa.
"Kutsukaa molemmat miehet perälle, mr van Weyden", sanoi hän.
Minä tottelin, ja hetken kuluttua he seisoivat Susi-Larsenin edessä.
"Nostakaa veneenne laivaan", sanoi hän heille. "Teidän ampujanne on päättänyt jäädä joksikin aikaa tänne eikä hän tahdo, että vene hankautuisi kuunarin kylkeä vasten. — Nostakaa vene laivaan, sanon minä", toisti hän, kun he epäröivät hiukan. Tällä kertaa hänen äänensä oli terävämpi.
"Ken tietää, vaikka purjehtisittekin jonkin aikaa minun kanssani", hän lisäsi lempeämmin, mutta ääni oli samalla uhkaavakin, kun miehet läksivät täyttämään hänen käskyään, "ja silloinhan on parasta, että koetamme olla ystävyydessä. Pitäkää kiirettä! Surma-Larsenkin saa teidät parempaa kiirettä pitämään, sen te kyllä tiedätte."
Miesten liikkeet kävivät nopeammiksi hänen komentaessansa, ja kun vene oli nostettu kannelle, sain minä käskyn mennä kokkaan auttamaan keulapurjeita toiselle puolelle. Susi-Larsen seisoi peräsimessä ja suuntasi laivan Macedonian toista tuulenpuoleista venettä kohti.
Kun minulla sattumalta ei ollut mitään tekemistä, käänsin huomioni veneiden asemaan. Kaksi meidän veneistämme hyökkäsi Macedonian kolmannen tuulenpuoleisen veneen kimppuun, toiset ahdistivat neljättä venettä, ja Macedonian viides vene kiiruhti auttamaan läheisintä toveriaan. Taistelu oli jo alkanut pitkän matkan päästä, ja laukauksia pamahti vähän väliä. Tuuli nostatti kiivaita laineita, joten ampuminen kävi tukalaksi, ja tullessamme lähemmäksi näimme kuulien lakkaamatta suhahtavan laineenharjalta toiselle.
Vene, jota me ajoimme takaa, oli laskenut myötätuuleen päästäkseen meitä pakoon, ja voidakseen paetessaan auttaa tovereitaan meidän hyökkäystämme vastaan.
Hoitaessani köysiä ja halsseja ei minulla ollut enää tilaisuutta seurata tapahtumia merellä, mutta sattumalta oli peräkannen korokkeella, kun Susi-Larsen käski molempien vieraiden merimiesten mennä kanssiin. He tottelivat vastahakoisesti. Sitten hän pyysi miss Brewsteria menemään kannen alle ja hymyili nähdessään äkkiä kauhun kuvastuvan hänen silmissään.