"Kuka elättää teitä?" kuului hänen seuraava kysymyksensä.
"Minä elän koroillani", vastasin rohkeasti, mutta jo seuraavassa hetkessä olisin voinut purra kieleni poikki. — "Tällä asialla — suokaa anteeksi, että sen sanon — ei ole kuitenkaan mitään tekemistä sen kanssa, josta haluan puhua teidän kanssanne."
Mutta hän ei pannut vähintäkään huomiota vastustukseeni.
"Kuka on ansainnut teidän kapitaalinne? Mitä? Senhän arvasin. Tietysti teidän isänne. Te elätte siis vainajien kustannuksella. Te ette ole koskaan seisonut omilla jaloillanne. Te ette voisi omin neuvoin elää edes vuorokautta, ette hankkia edes kolmea ateriaa vatsanne täytteeksi. Näyttäkääpäs minulle kätenne!"
Varmaan se ääretön voima, joka uinui hänessä, äkkiä heräsi, tai ehkäpä minä hetken aikaa olin aivan raukea, sillä ennenkuin ymmärsin asiatakaan, oli hän astunut pari askelta lähemmäksi, tarttunut oikeaan käteeni ja kohottanut sen tarkastellakseen sitä. Yritin vetää pois sen, mutta hänen sormensa pusertuivat ilman vähintäkään ponnistusta yhä lujemmin sen ympärille, jotta luulin sen aivan musertuvan. Sellaisissa olosuhteissa on vaikea ylläpitää arvokkuuttaan. Enhän voinut väännellä itseäni enkä riistäytyä irti kuin koulupoika. En myöskään voinut hyökätä tuon karhun kimppuun, jonka ei tarvinnut muuta kuin hiukan vääntää käsivarttani taittaaksensa sen poikki. Ei ollut muuta neuvoa kuin seisoa hiljaa ja alistua. Minulla oli aikaa nähdä, että kuolleen perämiehen taskut tyhjennettiin ja että hänen ruumiinsa ja irvistelevät kasvonsa peitettiin kankaan alle, jonka laivamies Johanson ompeli kiinni karkealla, valkoisella purjelangalla, työntäen neulaa kankaan läpi nahkaisen purjekintaan avulla.
Susi-Larsen päästi irti käteni halveksivalla liikkeellä.
"Kuolleiden ihmisten kädet ovat säilyttäneet sen pehmeänä. Ei kelpaa muuhun kuin laivapojan töihin."
"Minä haluan päästä maihin", sanoin lujalla äänellä, sillä olin taas aivan levollinen. "Minä maksan teille vaivanne ja ajanhukkanne."
Hän katseli minuun uteliaasti. Silmissä piili iva.
"Minulla on vastaehdotus, joka varmaan olisi teidän sielullenne hyväksi. Perämies on kuollut, ja täällä tapahtuu useita ylennyksiä. Yksi laivamiehistä pääsee perämieheksi, laivapoika ylenee laivamieheksi ja te saatte ottaa laivapojan paikan ja tehdä kontrahdin täksi matkaksi, saatte kaksikymmentä dollaria kuussa ja vapaan ylläpidon. No, mitä arvelette? Muistakaa, että se koituu teidän sielunne hyväksi. Se kasvattaa teitä. Te saatte ajoissa oppia seisomaan omin jaloin, ehkäpä pääsette hiukan eteenpäinkin hoipertelemaan."