"Kaikkihan näyttää käyvän erinomaisesti — vaikka enhän minä ymmärrä mitään merenkulusta", sanoi Maud nyökäyttäen päätään ja osoittaen siten hyväksyvänsä minun perämiestoimeni.
"Mutta tällä tavalla voi menetellä vain myötätuulessa", selitin minä.
"Vasta- tai laitatuulessa minun on pakko koko aika pitää perää."
"Minun täytyy tunnustaa, etten ymmärrä kerrassaan mitään asian teknillisestä puolesta", selitti hän, "mutta teidän johtopäätöksenne minä ymmärrän, eikä se ole minulle lainkaan mieleen. Ettehän te voi pitää perää yötä päivää yhteen mittaan. Siksi pyydän, että annatte minulle ensimmäisen opetustunnin jo aamiaisen jälkeen. Ja sitten te panette maata. Me vuorottelemme siinä aivan samoin kuin laivassakin."
"Minä en ymmärrä, miten voin opettaa teitä", vastasin minä, "kun itsekin vasta opettelen koko taitoa. Kun te uskoitte itsenne minun huostaani, niin ette suinkaan ajatellut, ettei minulla ollut vähintäkään kokemusta veneiden hoidossa. Ensimmäistä kertaa vasta olen tällaisessa aluksessa."
"Sitten me opettelemme yhdessä, hyvä herra. Te olette kokonaista yötä minua edellä, ja te saatte opettaa minulle sen, minkä olette sinä aikana oppinut. Nyt me syömme. Oi, kuinka meri-ilmassa tulee hyvä ruokahalu!"
"Kahvia ei ole", sanoin minä alakuloisesti, ojentaessani hänelle laivakorpun, jolla oli voita ja kieltä. "Emmekä me saa teetä, lihalientä, emmekä yleensä mitään lämmintä ruokaa, ennenkuin pääsemme jossakin maihin."
Yksinkertaisen aamiaisen jälkeen, jonka lopuksi me joimme kylmää vettä, Maud sai ensimmäisen tuntinsa peränpidossa. Sillä aikaa kun opetin häntä, opin itsekin koko lailla, vaikka samalla käytinkin hyväkseni niitä tietoja, joita olin hankkinut itselleni ohjatessani Ghostia ja katsellessani miten veneenohjaajat hoitivat pikku veneitänsä. Maud oli erinomainen oppilas, hän oppi nopeasti pitämään venettä oikeassa suunnassa, luovaamaan, kun tuulenpuuska yllätti, ja hellittämään köysiä, kun vaara uhkasi.
Kun hän näytti väsyvän, jätti hän melan minulle. Minä olin koonnut vaipat kokoon, mutta nyt hän levitti ne uudestaan veneen pohjalle. Kun kaikki oli hyvässä järjestyksessä, sanoi hän:
"Nyt te, hyvä herra, panette maata. Ja teidän pitää nukkua aamiaiseen — tai päivälliseen asti"; oikaisi hän muistaen ruokajärjestystä laivalla.
Mitä minä saatoin tehdä? Hän oli itsepäinen ja sanoi: "Oi, olkaa niin hyvä — oi, olkaa niin hyvä!" ja silloin minä jätin melan hänelle ja tottelin. Tunsin suloista nautintoa ryömiessäni sille vuoteelle, jonka hän oli omin käsin järjestänyt. Sama levollisuus ja rauha, joka oli niin ominainen hänelle itselleen, näytti tarttuneen vaippoihinkin, joten suloinen väsymys ja tyytyväisyys sai vallan minussakin; minä näin kapeiden kasvojen ja ruskeiden silmien kiikkuvan ylös ja alas edessäni, milloin ne kohosivat vasten harmaita pilviä, milloin ne laskeutuivat alas harmaata vettä vasten — ja sitten minulle äkkiä selvisi, että olin nukkunut.