Yhdeksäskolmatta luku
"Mieletöntä!" huudahdin minä harmistuneena.
Olin purkanut tavarat veneestä ja kantanut ne rantaan, jonne olin alkanut laittaa leiripaikkaa. Rannalla oli hiukan ajopuita, ja kun silmäni osuivat kahvipurnukkaan, jonka olin ottanut mukaan Ghost-laivasta, tulin ajatelleeksi tulta.
"Kurja hullu!" jatkoin minä.
Mutta Maud sanoi: "Hiljaa, hiljaa!" lempeän moittivalla äänellä ja kysyi sitten, miksi minä haukuin itseäni hulluksi ja mielettömäksi.
"Ei ainoatakaan tulitikkua!" valitin minä. "En ainoatakaan ole ottanut mukaan, ja nyt saamme olla ilman kahvia, keittoa, teetä ja ihan kaikkea!"
"Eikö Robinson Crusoe hieronut kahta puupalasta vastatusten saadakseen tulta?" sanoi hän hitaasti.
"Mutta minä olen lukenut lukemattomista haaksirikkoutuneista, jotka turhaan ovat sitä yrittäneet", vastasin minä. "Mieleeni muistuu Winters, eräs sanomalehtimies, joka oli käynyt Alaskassa ja Siperiassa. Tapasin hänet kerran Bibelot-klubissa, ja hän kertoi meille, miten hän oli koettanut saada tulta hieromalla kahta puuta vastatusten. Se oli hyvin huvittavaa. Hän kertoi erinomaisen hyvin, mutta koe ei onnistunut. Muistan aivan selvästi hänen loppusanansa. Hänen mustat silmänsä säkenöivät, kun hän sanoi: 'Hyvät herrat — Tyynen meren asukkaille se ehkä onnistuu, malaijilaiset voivat sen tehdä, mutta uskokaa minua; valkoinen mies ei siihen kykene.'"
"No niin, olemmehan me niin kauan tulleet toimeen ilman tulta", sanoi Maud reippaasti. "Enkä minä ymmärrä, miksikä me emme edelleenkin tulisi toimeen ilman sitä."
"Mutta ajatelkaahan kahvia!" huudahdin minä. "Ja se on hyvää kahvia, sen minä tiedän. Otin sen Susi-Larsenin omasta varastosta. Katsokaahan noita mainioita puita!"