Minun täytyy myöntää, että kaipasin äärettömästi kahvia. Eikä kestänyt niinkään kauan, ennenkuin pääsin selville siitä, että kahvi kuului Maudinkin heikkouksiin. Sitä paitsi olimme niin kauan eläneet vain kylmällä ruoalla, että olimme aivan jäykistyneet sekä sisällisesti että ulkonaisesti. Lämmin juoma olisi vaikuttanut ihmeen hyvää. Mutta minä lakkasin valittamasta ja aloin valmistaa Maudille telttaa purjeesta.
Luulin, että se kävisi hyvin helposti, kun minulla oli airot, masto, puomi ja purjevarpa, puhumattakaan kaikista nuorista ja köysistä. Mutta kun minulta puuttui kokonaan kokemusta, enkä voinut tehdä kerrassaan mitään kokeilematta, joten jokainen onnistunut yritys oli suorastaan kuin jokin keksintö, niin oli päivä kulunut loppuun, ennenkuin sain suojuksen valmiiksi. Sitten alkoi yöllä sataa, vesi virtasi telttaan, ja Maudin oli pakko etsiä suojaa veneestä.
Seuraavana aamuna kaivoin syvän ojan teltan ympärille, ja tuntia myöhemmin puhalsi äkkiä kova tuulispää kalliolta, raastoi teltan rikki ja viskasi sen hiekkaan noin kolmenkymmenen yardin päähän.
Maud nauroi alakuloiselle ilmeelleni, ja minä sanoin:
"Heti kun tuuli asettuu, lähden tutkimaan saarta. Täällä on varmaan jossakin hylkeenpyyntiasema ja ihmisiä. Ja laivoja käy tietysti siellä. Jokin hallitus suojelee aivan varmaan kaikkia näitä hylkeitä. Mutta minä tahdon järjestää teidän olonne jotakuinkin mukavaksi, ennenkuin lähden matkaan."
"Minä tahtoisin mieluummin seurata teidän mukananne", vastasi Maud.
"Parempi, jos te jäisitte tänne. Teillä on ollut jo kylliksi kärsimyksiä. Ihme ja kumma, että olette vielä hengissä. Eikä ole lainkaan hupaista soutaa ja purjehtia sateessa. Te tarvitsette lepoa, ja siksi minä toivoisin, että jäisitte tänne."
Hänen kauniit silmänsä himmenivät. Ikäänkuin jotakin kosteaa olisi noussut niihin, ja hän painoi ne samassa maahan ja käänsi päänsä poispäin.
"Minä tahtoisin mieluummin seurata mukananne", sanoi hän hiljaisella äänellä, melkein rukoilevasti. "Minä voisin ehkä hiukan auttaa teitä —", hänen äänensä värähti heikosti. "Ja jos teille tapahtuisi jotakin, — ajatelkaahan, miten minun sitten kävisi täällä yksin."
"Oi, minä aion olla hyvin varovainen", vastasin minä. "En kulje kauemmaksi, kuin että voin palata ennen pimeän tuloa. Niin, tarkoin punniten arvelen todellakin, että teidän on paljon parempi jäädä tänne nukkumaan, lepäämään ja laiskottelemaan."