"Mikä?" kysyi Susi-Larsen omituisen lempeällä äänellä, ikäänkuin olisi ollut pakahtua uteliaisuudesta.
Nuorukainen epäröi, mutta hillitsi sitten itsensä. "Ei mitään, herra.
Minä peruutan sanani."
"Ja sillä sinä myönnät minun olleen oikeassa." Hän hymyili tyytyväisesti. "Mitenkä vanha olet?"
"Täytin vasta kuusitoista vuotta, herra."
"Se on vale. Olet jo yhdeksännellätoista. Suurikasvuinen ikääsi nähden, lihakset kuin hevosella. Kokoo kampsusi ja siirry kanssiin, keulapuolelle. Sinä olet nyt laivamies. Ylennyt virassasi, ymmärrätkö?"
Odottamatta nuorukaisen myöntävää vastausta kääntyi kapteeni sen miehen puoleen, joka juuri oli lopettanut kammottavan työnsä ja ommellut kuolleen ruumiin pussiin. "Onko teillä aavistustakaan merenkulusta, Johanson?"
"Ei, herra."
"No, yhdentekevää; te olette nyt joka tapauksessa perämies. Muuttakaa tavaranne perämiehenkojuun."
"Kyllä, herra!" vastasi Johanson iloisesti ja läksi keulapuolelle.
Entinen laivapoika ei sillä välin ollut liikahtanut paikaltaan.
"Mitäs sinä siinä odotat?" kysyi Susi-Larsen.