"Kyllä minä tein parastani, sen voitte uskoa, mutta eihän siitä mitään hyötyä ollut sellaisissa olosuhteissa."
Minä käännyin lähemmin tarkastelemaan Mugridgen työtä.
"Minäpä käyn hetkeksi istumaan ja lämmittelemään auringonpaisteeseen", kuulin Susi-Larsenin sanovan.
Hänen äänestään saattoi aavistaa, vaikkakin vain hämärästi, että hänen ruumiillinen voimansa oli heikontunut, ja tämä tuntui minusta niin omituiselta, että katsahdin nopeasti häneen. Hän pyyhkäisi hermostuneesti kasvojaan käsillään, ikäänkuin olisi tahtonut poistaa hämähäkinverkon silmistään. Olin aivan ymmällä. Susi-Larsen ei ollut lainkaan enää se mies, jonka minä olin tuntenut.
"Miten on päänsäryn laita?" kysyin minä.
"Se kiusaa minua joskus", kuului vastaus. "Ja luulenpa, että se juuri nyt on tulossa."
Hän liukui maahan istuvasta asennostaan, kunnes makasi pitkällään kannella. Sitten hän käännähti kyljelleen nojaten päätään toista käsivartta vasten, varjellen toisella kädellään silmiään auringolta. Minä tarkastelin häntä ihmetellen.
"Nyt teitä onni suosii, Hump", sanoi hän.
"Minä en ymmärrä mitä te tarkoitatte", valehtelin minä, sillä ymmärsin vallan hyvin hänen sanansa.
"Oi, en juuri mitään", hän sanoi hiljaa, ikäänkuin olisi juuri ollut vaipumaisillaan uneen, "minä tarkoitan vain, että nyt te olette saanut minut sinne, minne tahdoitte".