Entinen hirveä kauhistus samensi hänen silmänsä.
"Onko hän…?" änkytti Maud.
Minä vain nyökkäsin vastaukseksi.
Kolmasneljättä luku
Me odotimme kaiken päivää, että Susi-Larsen tulisi maihin. Aika kului sietämättömän tuskallisesti. Vähänväliä me vuorotellen katsoimme levottomasti Ghostiin. Mutta hän ei tullut. Häntä ei näkynyt edes kannella.
"Ehkäpä päänsärky on esteenä", sanoin minä. "Lähtiessäni laivasta hän makasi pitkänään peräkannella. Ehkäpä hän on maannut siinä koko yönkin. Minun tekee mieleni käydä häntä katsomassa."
Maud katsoi rukoilevasti minuun.
"Ei siinä mitään vaaraa ole", vakuutin minä. "Ja minä otan revolverin mukaani. Tiedättehän, että otin huostaani kaikki aseet, joita laivassa oli."
"Mutta hänellä on käsivarret ja kädet — hirveät, julmat kädet!" huudahti hän. Ja sitten hän lisäsi: "Oi, Humphrey — minä pelkään niin hirveästi häntä! Älkää menkö — olkaa niin hyvä, älkää menkö!"
Hän tarttui rukoillen käteeni, ja minun valtimoni iski kiihkeästi. Silmäni ilmaisivat aivan varmaan mitä sydämeni tunsi tänä lyhyenä hetkenä! Ja hän oli niin kokonaan nainen, turvaa etsivä ja rukoileva nainen — hän oli miehuuteni auringonpaiste, kaste, joka vahvisti sen juuria ja antoi sille uusia voimia. Olisin tahtonut kietoa käsivarteni hänen ympärilleen, mutta minä hillitsin itseni ja jätin sen tekemättä.