"Voi, Humphrey!" kuulin Maudin äkkiä huutavan, keskeyttäen syömisensä.
Minä katsoin häneen. Hänen silmänsä olivat kiintyneet laivaan. Seurasin hänen katsettansa, mutta en huomannut siellä mitään erikoista. Sitten hän käänsi silmänsä minuun ja minä katsoin kysyvästi häneen.
"Sakset!" sanoi hän, ja hänen äänensä vapisi.
Olin kokonaan unohtanut "sakset". Katsoin jälleen laivaan mutta niitä ei näkynyt.
"Jos hän on…", mutisin minä vimmoissani.
Maud laski rauhoittaen kätensä minun kädelleni ja sanoi: "Teidän täytyy aloittaa taas alusta."
"Oi, uskokaa minua — ei minun vihani mitään merkitse, enhän minä voisi tehdä kärpäsellekään pahaa", vastasin minä katkerasti hymyillen. "Ja pahinta kaikesta on se, että hän sen tietää. Te olette oikeassa. Jos hän on pilannut 'sakset', niin en voi tehdä muuta kuin aloittaa jälleen alusta. — Mutta tästä lähtien minä vahdin yöllä laivassa", huudahdin heti sen jälkeen. "Ja jos hän silloin…"
"Mutta minä en uskalla olla yksin kaiket yöt täällä", kuulin Maudin sanovan, kun olin hiukan rauhoittunut. "Olisi kaikin puolin niin paljon parempi, jos hän tahtoisi olla hiukan ystävällinen meitä kohtaan ja auttaa meitä. Meillä voisi olla niin hyvä laivassa kaikilla kolmella."
"Aivan niin", vakuutin minä yhä vihoissani, sillä rakkaitten "saksieni" turmeleminen oli kovasti koskenut minuun. "Minä tarkoitan, te ja minä jäämme laivaan, samapa se, olemmeko hyvissä väleissä Susi-Larsenin kanssa vai emmekö."
"Oikeastaan on kovin lapsellista, että hän tekee tuollaista", sanoin minä hetken kuluttua nauraen, "ja sitäpaitsi olen minä yhtä lapsellinen, kun suutun sellaisesta".