"Mutta hän elää sittenkin vielä", vastasi Maud järkähtämättömällä uskolla.
"Hänessä on liiaksi voimaa."
"Niin", sanoi Maud, "mutta nyt se ei ole enää hänelle esteenä. Hänen henkensä on vapautunut."
"Niin, hänen henkensä on vapautunut", myönsin minäkin. Ja minä tartuin Maudin käteen ja vein hänet mukanani kannelle.
Myrskyn voima taittui sinä yönä, toisin sanoen se väheni yhtä hitaasti kuin oli kasvanutkin. Seuraavana aamuna aamiaisen jälkeen, kannettuani Susi-Larsenin ruumiin kannelle haudatakseni sen, tuuli vielä varsin kovasti ja meri aaltoili. Vähän väliä laineet huuhtoivat kantta kohoten reunan vii ja virraten valurei'istä sisään. Tuuli antoi laivalle äkillisiä töytäyksiä ja Ghost kallistui niin, että suojanpuoleinen parras vaipui veden alle; köydet vinkuivat ja valittivat. Me seisoimme vedessä polvia myöten minun paljastaessani pääni.
"Minä en muista muuta kuin osan rituaalista", sanoin minä, "en muuta kuin seuraavat sanat: 'Ja ruumis on laskettava meren pohjaan'."
Maud katsoi minua ihmeissään. Mutta muisto eräästä tapauksesta, jossa itsekin olin ollut mukana, valtasi minut kokonaan ja pakotti minut antamaan Susi-Larsenille samanlaisen hautauksen, kuin hän itse kerran oli antanut eräälle toiselle. Kohotin laivaluukun toista päätä, ja purjekankaaseen ommeltu ruumis liukui jalat edellä mereen. Rautapainot vetivät sen pohjaan. Se oli kadonnut.
"Jää hyvästi, Lucifer, sinä ylpeä henki!" kuiskasi Maud hiljaa, että ääni kuoli tuulessa. Mutta minä näin hänen huuliensa liikkuvan ja tiesin mitä hän sanoi.
Kulkiessamme pitkin laivan parrasta suojanpuolelle ja yrittäessämme päästä perälle silmäsin sattumalta ulapalle. Ghost kohosi samassa ison laineen harjalle, ja minä näin selvästi kahden, kolmen mailin päässä pienen höyrylaivan, joka kiikkui laineilla ja kulki suoraan meitä kohti. Laivan runko oli mustaksi maalattu, ja minä arvasin, muistellessani pyyntimiesten kertomuksia heidän salametsästysretkistänsä, että laiva varmaan oli joku Yhdysvaltojen tullilaivoista. Minä osoitin Maudille löytöäni ja vein hänet sitten niin pian kuin suinkin peräkannelle, missä hän oli varmassa suojassa huuhtelevilta aalloilta.
Aioin juuri hyökätä lippuarkun luo, kun muistin, etten ollutkaan muistanut kiinnittää lippunuoraa.