"Te olette oikea peto", jatkoin rohkeasti. "Caliban, joka tahtoisi olla Setebos-jumalan kaltainen ja joka aivan kuin tekin seuraa alati vain oikkujansa."
Hänen otsansa vetäytyi ryppyyn tehdessäni tuon viittauksen. Hän ei ymmärtänyt sitä, ja minä huomasin, ettei hän ollut lukenut tätä runoa.
"Minä luen parhaillaan Browningin runoja", sanoi hän, "ja se on varsin kovaa työtä. En ole päässyt pitkälle, en jaksa oikein niitä sulattaa."
Tahdon nyt vain mainita, että hain kirjan hänen hytistään ja luin hänelle ääneen "Caliban" runon. Susi-Larsen oli ihastuksissaan. Hän ymmärsi täydellisesti runon alkuperäisen käsityskannan ja ajatuksenjuoksun. Hän keskeytti minut alituisesti lisäyksillään ja huomautuksillaan. Kun olin lukenut sen läpi, tahtoi hän, että lukisin sen vielä toiseen ja kolmanteen kertaan. Me syvennyimme keskustelemaan filosofiasta, tieteestä yleensä, kehitysopista, uskonnosta. Hänen tietonsa olivat puutteellisia niinkuin itseoppineen miehen ainakin, mutta hänen sanoissaan ilmeni sen sijaan alkuperäistä varmuutta ja välittömyyttä. Tässä yksinkertaisuudessa juuri piili hänen voimansa, ja hänen materialismissaan oli paljon enemmän voimaa kuin Charley Furusethin älykkäissä, monimutkaisissa todisteluissa. Tätä ei ole kuitenkaan käsitettävä siten, että minä — ilmeinen ja synnynnäinen idealisti, niinkuin Furuseth väitti — olisin tullut voitetuksi; mutta Susi-Larsen ryntäsi kaikkien minun perustelujeni kimppuun sellaisella voimalla, joka herätti kunnioitustani, jos kohta hän ei voinutkaan muuttaa vakaumustani.
Ilta kului. Oli jo illallisen aika, eikä pöytä vielä ollut katettu. Tulin levottomaksi ja rauhattomaksi, ja kun Thomas Mugridge kurkisti ovesta sisään sairaan ja äkäisen näköisenä, aioin tehdä lähtöä suorittaakseni toimeni. Mutta Susi-Larsen huusi Mugridgelle:
"Jouduttakaa töitänne, Cooky. Minä tahdon jutella Humpin kanssa, ja te saatte tulla toimeen ilman häntä niin hyvin kuin voitte."
Ja taaskin tapahtui jotakin käsittämätöntä. Sinä iltana minä istuin pöydässä kapteenin ja pyyntimiesten kanssa, ja Thomas Mugridge palveli meitä ja pesi astiat jäljestäpäin se oli Susi-Larsenin oikku, Calibanin päähänpisto, josta minulle tietysti koitui ikävyyttä perästäpäin. Ja koko ajan me keskustelimme lakkaamatta — pyyntimiesten suureksi harmiksi, sillä he eivät ymmärtäneet sanaakaan siitä mitä me sanoimme.
Yhdeksäs luku
Kolme kokonaista päivää, kolme ihanaa päivää sain nyt levätä Susi-Larsenin kanssa. Minä söin hänen pöydässään enkä tehnyt muuta kuin keskustelin kaikenlaisista kysymyksistä, jotka koskivat elämää, kirjallisuutta ja koko luomakuntaa, ja sillä välin puhisi ja raivosi Thomas Mugridge ja suoritti oman työnsä ohessa kaikki minunkin askareeni.
"Varokaa vihuria, muuta en voi sanoa teille", varoitti Louis, kun Susi-Larsen oli asettamassa jotakin riitaa pyyntimiesten kesken ja minä vietin loma-aikaa kannella.