"Minä osaan englanninkieltä ja tiedän, mitä te tarkoitatte, herra", vastasi Johnson. Puna hänen kasvoillaan tummeni, kun toinen niin pilkallisesti vetosi hänen kielitaitoonsa.
"Johnson", sanoi Susi-Larsen ikäänkuin hän nyt vasta olisi siirtynyt varsinaiseen asiaan, "olen kuullut, että te ette ole oikein tyytyväinen öljyvaatteihinne?"
"En olekaan. Ne eivät ole hyvät, herra."
"Ja te olette valittanut siitä toisille."
"Minä sanon suoraan ajatukseni", vastasi merimies rohkeasti. Mutta hän ei puhunut niin juhlallisen kohteliaasti kuin hänen olisi pitänyt tehdä, hän unohti sanoa "herra".
Samassa silmäni sattumalta osuivat Johansoniin. Hän seisoi siinä ja pui isoja nyrkkejänsä, avasi ja puristi ne yhteen vähän väliä, ja hänen kasvonsa ilme oli suorastaan pirullinen, niin ilkeästi hän katseli Johnsonia. Hänen toisen silmänsä alla oli mustelma, pieni merkki siitä rangaistuksesta, jonka nuori merimies oli hänelle antanut. Ensi kertaa heräsi nyt hämärä aavistus sielussani, että jotakin kauheaa tulisi tapahtumaan — mutta mitä, sitä en voinut lainkaan kuvailla mielessäni.
"Tiedättekö miten sen käypi, joka moittii minua ja minun varastoani, niinkuin te olette tehnyt?" kysyi Susi-Larsen.
"Kyllä minä sen tiedän, herra", kuului vastaus.
"Mitä te sitten tiedätte?" kysyi Susi-Larsen terävällä ja käskevällä äänellä.
"Mitä te ja perämies aiotte minulle tehdä, herra."