Minä nyökkäsin ja vastasin: "Kyllä me kaikki palaamme San Franciscoon ja sitten lähdemme yhdessä tervehtimään Matt McCarthya."
"Minäkin tahtoisin sitä uskoa", vastasi hän ja pudisti kättäni, "mutta en voi. Susi-Larsen ottaa minut hengiltä, sen minä tiedän — enkä toivo muuta, kuin että se tapahtuisi jo pian."
Kun hän oli mennyt, huomasin, että minäkin toivoin aivan samaa. Jos sen täytyi tapahtua — niin tapahtukoon sitten niin pian kuin suinkin! Yleinen synkkämielisyys oli tarttunut minuunkin. Pahin näytti olevan välttämätöntäpä astuessani tuntikausia edestakaisin kannella tuntuivat Susi-Larsenin epämiellyttävät aatteet tarttuvan minuunkin. Mitä hyötyä kaikesta oli? Missä oli elämän suuruus, koska se niin helposti salli turmella ihmissieluja? Kun kaikki kävi ympäri, niin tämä elämä olikin vain jotakin kurjaa ja arvotonta, ja mitä pikemmin se loppui, sitä parempi.
Loppui! Siinä minä nyt seisoin nojautuneena laivan reunaan ja tuijotin kaihoisasti merelle, sillä minä olin varmasti vakuuttunut siitä, että lopulta kuitenkin vajoaisin, vajoaisin sen kylmään, vihreään helmaan, unohdukseen.
Seitsemästoista luku
Ihmeellistä kyllä ei Ghost-laivassa tapahtunut mitään erikoista, vaikka kaikki ennustivatkin onnettomuutta. Me jatkoimme matkaa luoteeseen, kunnes saavuimme Japanin rannikolle ja tapasimme suuret hyljeparvet. Nuo aavan Tyynen meren hylkeet, joista ei kukaan tietänyt mistä ne oikeastaan tulivat, kulkivat vuosittain parituspaikoilleen Beringin mereen. Ja me seurasimme niiden jäljessä pohjoiseen, tuhoten ja tappaen — viskasimme niiden nyljetyt ruumiit mereen haikalojen saaliiksi ja suolasimme nahat, jotka lopulta joutuivat kaupunkilaisnaisten hartioiden kaunistukseksi.
Se oli armotonta teurastusta — ja ainoastaan naisten tähden. Ei kukaan laivassa syönyt hylkeenlihaa eikä käyttänyt sen öljyä. Onnistuneen pyyntipäivän jälkeen oli kansi useinkin täpö täynnä nahkoja ja ruumiita ja niljakas rasvasta ja verestä — valurei'istä vuoti punaista verta — mastot, köydet ja lautakäytävät olivat veren tahraamat — ja miehet työtä tehdessään olivat kuin teurastajia — puoleksi alastomina, käsivarret ja kädet verisinä he nylkivät tappamiaan isoja merieläimiä.
Minun toimenani oli pitää laskua eläimistä, kun niitä kuljetettiin veneissä laivaan, valvoa nahan nylkemistä ja kannen puhdistamista sekä pitää huolta siitä, että kaikki asetettiin jälleen paikoilleen. Se ei ollut lainkaan mieluisaa työtä. Sekä sieluni että vatsani nousi kapinaan, ja kuitenkin oli tämä toimi sekä työnjohto minulle hyödyllistä. Se kehitti sitä vähäistä johtokykyä, mikä minulla saattoi olla, ja minä tunsin, että luonteeni karaistui, mikä oli varsin terveellistä "Sissy" van Weydenille.
Yksi asia selvisi minulle yhä enemmän, se nimittäin, etten koskaan enää voisi tulla siksi mikä olin ennen. Minun luottamukseni ja uskoni elämään oli tosin kestänyt Susi-Larsenin murhaavan arvostelun, mutta hän oli sittenkin muussa suhteessa saanut muutoksen aikaan minussa. Hän oli avannut silmäni näkemään käytännöllistä elämää, josta minulla ennen oli ollut niin vähän tietoa ja joka aina oli tuntunut minusta vastenmieliseltä. Minä olin oppinut näkemään elämää sellaisena kuin se todellisuudessa oli — ymmärtämään, että maailmassa oli tosiasioitakin — irtaantumaan ajatuksen maailmasta ja panemaan jonkinmoista arvoa elämän todellisille ja oleellisille puolille.
Olin enemmän kuin koskaan ennen Susi-Larsenin parissa tultuamme pyyntivesille. Sillä kun ilma oli kaunis ja me jouduimme keskelle hyljeparvea, olivat kaikki miehet veneissä, ja vain hän ja minä sekä Thomas Mugridge, jota ei oikeastaan voinut ottaa lukuun, olimme yksin laivassa. Mutta me emme olleet toimettomina. Kaikki kuusi venettä erkanivat viuhkan muodossa kuunarista, kunnes ensimmäinen tuulenpuolella ja viimeinen suojapuolella oli noin kymmenen tai kahdenkymmenen mailin päässä toisistaan, ja sen jälkeen ne sitten laskivat suoraan ulapalle, kunnes ilta pimeni tai paha ilma pakotti ne palaamaan. Sillä välin meidän täytyi pysytellä viimeisen suojanpuoleisen veneen alapuolella, jotta kaikki veneet voisivat helposti myötätuulessa palata meidän luoksemme, jos kova ilma sattuisi nousemaan.