Hän meni keittiöön. "Kun olette pessyt vatinne ja pannunne, Cooky, teitä tarvitaan kannella. Pitäkää varanne, kun kutsun teitä."
"Hump", sanoi hän huomatessaan, että tuijotin häneen aivan kuin lumottuna, "tämä on nyt joka tapauksessa toista kuin whiskyn juonti — ja jotakin muuta kuin teidän Omarinne kokemukset. Minun mielestäni hän sittenkin eli vain puolinaista elämää."
Läntinen taivaanpuolisko oli nyt myöskin peittynyt pilveen. Aurinko oli himmennyt ja kadonnut näkyvistä. Kello oli kaksi päivällä, ja aavemainen hämärä, jota silloin tällöin purppurainen hohde punasi, oli laskeutunut merelle. Tässä purppuranhohteessa loistivat ja hehkuivat Susi-Larsenin kasvot, ja kiihtyneen mielikuvitukseni vallassa olin näkevinäni sädekehän hänen päänsä ympärillä. Me lepäsimme luonnottoman hiljaisuuden helmassa, jota vastoin kaikkialla ympärillämme luonto näytti valmistuvan myrskyyn. Tukahduttava kuumuus oli käynyt aivan sietämättömäksi. Suuria hikihelmiä pusertui otsastani esiin, ja tunsin niiden valuvan alas nenäni vartta myöten. Olin vähällä mennä tainnoksiin ja tavoittelin laivan reunakaidetta nojautuakseni siihen.
Juuri samassa tunsin hiukan tuulenhenkeä. Se lähestyi idästä ja kiiti ohitsemme kuin kuiskaus. Veltot purjeet eivät liikahtaneet vähääkään, ja kuitenkin oli tuuli hiukan vilvoittanut kasvojani.
"Cooky!" huusi Susi-Larsen hillityllä äänellä. Thomas Mugridge käänsi tuskaiset ja pelästyneet kasvonsa häneen. "Siirtäkää puomi toiselle puolelle, ja kun purje pyrkii yli, niin päästäkää se menemään ja katsokaa, että köydet ovat kunnossa. Jos olette huolimaton, niin voitte luottaa siihen, että se myös on teidän viimeinen työnne tässä maailmassa. Ymmärrättekö? — Mr van Weyden, auttakaa keulapurjeita toiselle puolen. Ja sitten ylös latvapurjeisiin, nostakaa ne niin pian kuin vain voitte — mitä nopeammin toimitte, sitä helpommin se käy. Ja jollei Cooky pidä kiirettä, niin iskekää nyrkillä häntä otsaan."
Huomasin ilokseni, ettei hän uhkaillut minua antaessaan käskyjään. Laiva oli kääntynyt suoraan luoteiseen, ja hän aikoi käyttää hyväkseen ensimmäistä tuulenpuuskaa.
"Vihuri tulee tältä puolen", hän selitti minulle. "Ja veneet kulkivat hiukan etelää kohden kuullessamme viimeiset laukaukset."
Hän kääntyi ympäri ja astui perälle peräsimen luo. Minä astuin kokkaan ja asetuin kokkapurjeen ääreen. Sitten humahti uusi, suhahtava kuiskaus ilman halki ja jälleen toinen. Purjeet liikahtivat hiukan.
"Jumalan kiitos, ettei se tulla tupsahda täydellä voimalla, mr van
Weyden!" huudahti Mugridge innoissaan.
Ja minäkin olin todellakin kiitollinen, sillä olin jo oppinut sen verran, että tiesin, miten sellaisessa tapauksessa saattoi käydä, kun kaikki purjeet olivat ylhäällä. Tuulen humisevat kuiskaukset muuttuivat puhalluksiksi ja töytäyksiksi, purjeet pullistuivat ja Ghost alkoi liikkua. Susi-Larsen väänsi kiivaasti peräsintä vasemmalle, ja me aloimme laskea myötätuuleen. Tuuli tuli nyt suoraan perästä, se kohisi ja puhkui yhä voimakkaammin, ja purjeeni tömisivät hauskasti. En nähnyt mitä muualla tapahtui, mutta tunsin laivan lipuvan ja kallistuvan, kun tuuli painollaan siirsi keulapurjeen ja isonpurjeen toiselle puolelle. Minulla oli täysi työ hoitaessani jaakaria, kliivaria ja haruspurjeita, ja kun olin suorittanut tämän työni, kiiti Ghost täydellä vauhdilla ja myötätuulessa lounaista kohti, kaikki purjeet pullollaan. Vetämättä henkeä, vaikka sydämeni tykyttikin kuin vasara ponnistuksen jälkeen, kiiruhdin ylös latvapurjeeseen, ja ennenkuin tuuli oli liiaksi yltynyt, saimme ne kunnolla ylös. Sitten läksin perälle saadakseni lisäkäskyjä.