Oli neljäs vahdinvaihto. Louis tuli peräkannelle hoitamaan peräsintä. Ilma oli kostea, ja minä huomasin, että hän oli ottanut öljyvaatteet ylleen.
"Mitä nyt tulee?" kysyin minä.
"Vain pikkuinen myrsky, herra", vastasi hän, "ja hiukan sadetta sen verran vain että kiduksemme kastuvat".
"Sääli että tapasimme heidät", sanoin minä samassa kun suuri aallokko heitti Ghostin hyvän matkaa sivulle, jotta äkkiä näimme veneen edessämme.
Louis väänsi peräsintä ja käänsi laivan oikeaan suuntaan. "He eivät kuitenkaan koskaan olisi päässeet maihin, herra."
"Eivätkö todellakaan?" kysyin minä.
"Ei, herra. Tunsitteko tuon puuskan!" Vihuri oli todellakin kiepaissut kiinni laivaan, ja Louisin täytyi kääntää peräsintä, jotta laiva pysyisi tuulen alapuolella. "Enpä usko, että tunnin kuluttua on enää ainoatakaan veneen pahaista jäljellä näillä seuduin; onpa se heille oikea onnenpotkaus, että me olemme täällä ja otamme heidät korjuuseen."
Susi-Larsen tuli nyt perälle keskilaivalta, missä hän oli puhellut haaksirikosta pelastuneiden miesten kanssa. Hänen käyntinsä oli entistä enemmän kissamaisen liukas ja hänen katseensa terävä ja kirkas.
"Kolme öljykauppiasta ja yksi insinööri", sanoi hän astuessaan lähemmäksi. "Mutta kyllä me heistä merimiehiä teemme, tai ainakin soutajia. — No, mitenkä nainen jaksaa?"
En tiedä miksi, mutta tunsin ikäänkuin veitsenpistoksen sydämessäni, kun hän mainitsi häntä. Minä oletin, että se oli vain jonkinmoista typerää arkatuntoisuutta mutta en parhaalla tahdollakaan voinut irtaantua siitä tunteesta, ja kohautin siksi vain olkapäitäni.