"Oo, hetken kuluttua hän panee piihin ja ottaa heidät laivaan", sanoin minä iloisesti. "Hän antaa heille aika läksytyksen, siinä kaikki."
Louis katsoi viekkaasti minuun. "Luuletteko todellakin?" kysyi hän.
"Aivan varmaan", vastasin minä. "Ettekö tekin usko?"
"Minäkö? Ah, minä en nykyään ajattele muuta kuin omaa nahkaani", vastasi hän. "Mutta voipa sitä ihmetellä yhtä ja toista tässä maailmassa. San Franciscossa sain aika humalan whiskystä, mutta tuo nainen, joka meillä on laivassa, on varmaan pannut teidän päänne vieläkin enemmän pyörälle. Ajatelkaapas, että minä voin nähdä, millainen vekkuli te olette!"
"Mitä te sillä tarkoitatte?" kysyin minä, kun hän kääntyi pois iskettyään tämän nuolen.
"Mitäkö minä tarkoitin!" huudahti hän. "Ja sitä te voitte kysyä? Mitäs minun tarkoituksistani, kun on kysymys siitä, mitä Susi tarkoittaa. Minä sanoin Susi — juuri Susi."
"Tahdotteko auttaa meitä, jos jotain ikävää sattuu?" kysyin minä vaistomaisesti, sillä hänen sanansa herättivät pelkoani.
"Auttaako teitä? Vanhaa paksua Louista, häntä minä autan, ja ikävyyksiä tulee enemmän kuin tarpeeksi. Me olemme vasta alussa, sen minä sanon teille — vasta aivan alussa."
"Minä en uskonut teitä sellaiseksi pelkuriksi", sanoin minä ivaten.
Hän katseli minua halveksien. "Kun en ole sormellakaan auttanut noita molempia raukkoja" — hän viittasi purjeeseen aaltojen keskellä — "niin ette voine toki luulla, että panisin henkeni alttiiksi naisen tähden, jota en ole edes nähnyt ennen kuin tänään".