"Katsokaas, neiti Mason", alkoi Daylight ensin hitaasti ja hapuillen, mutta sitten yhä nopeammin. "Olen karkeatapainen mies, tiedän sen kyllä, ja tiedän, etten paljoakaan tiedä maailman menoista. En ole harjaantunut käyttämään kauniita sanoja. En ole milloinkaan kosinut, enkä ole milloinkaan rakastanutkaan — enkä tiedä, miten silloin on meneteltävä. Ette saa takertua houkkiomaisiin sanoihini, vaan oppikaa tuntemaan mies, joka on sanojen takana. Se mies olen minä ja tarkoitukseni on vilpitön, vaikken tiedäkään, miten sen teille selvittäisin."
Dede Mason oli vilkas kuin lintu ja siirtyi nopeasti mielialasta toiseen; ja nyt hän oli täynnä katumusta ja sovittamishalua.
"Suokaa anteeksi nauruni", sanoi hän portin toiselta puolen. "En todella aikonut nauraa. Se tuli vallan tahtomattani, olin niin hämmästynyt ja loukkaantunutkin, Nähkääs, herra Hamish, en ole…"
Hän vaikeni äkkiä epäröiden täydentää ajatusta, jonka hän vilkkaudessaan oli alottanut.
"Tarkoitatte, ettette ole tottunut sellaiseen kosintaan", sanoi Daylight. "Näin se käy: Hyvää päivää, hauska tutustua, suostutteko tarjoukseeni."
Dede nyökähytti päätään ja purskahti nauruun, johon Daylight yhtyi ja joka karkoitti nolouden tunteen. Daylightin rohkeus kasvoi nauraessa ja hän rupesi nyt kylmäverisemmin ja maltillisemmin ajamaan asiaansa.
"Siinä näette. Teillä on kokemusta näissä asioissa. En epäile, että teitä on monta kertaa kosittu. No, minä en ole milloinkaan ketään kosinut ja olen kuin kala kuivalla maalla. Sitä paitsi ei tämä ole kosimista. Tämä on epätavallinen asema, siinä kaikki, ja minä olen ahdingossa. Minulla on kylliksi paljon hevostuntemusta tietääkseni, ettei otaksuta miehen esittävän avioliittoa tytön kanssa syyksi, minkä vuoksi tahtoo seurustella hänen kanssaan. Ja juuri siksi minä olen pulassa. Ensiksikin, minä en voi seurustella kanssanne konttorissa. Toiseksi, te sanotte, ettette tahdo tavata minua konttorin ulkopuolella. Kolmanneksi syyksi te sanotte sen, että ihmiset juoruavat syystä, että te olette minun konttorissani. Neljänneksi, minun täytyy saada seurustella kanssanne ja minun täytyy saada teidät uskomaan, että tarkoitukseni ovat oikeat ja vilpittömät. Viidenneksi, te olette toisella puolen veräjää valmiina lähtemään ja minä olen toisella puolen veräjää aivan toivottomana ja koetan sanoa jotakin, joka saisi teidät muuttamaan mielenne. Kuudenneksi, minä sanoin sanottavani. Ja nyt minä toivon, että te olette muuttanut mieltänne."
Ja kuunnellessaan häntä, nähdessään hänen totiset, levottomat kasvonsa ja kuullessaan hänen koruttomat, arkipäiväiset sanansa, jotka vain tekivät hänen totisuutensa huomattavammaksi ja tekivät silmiinpistävämmäksi eron hänen ja kaikkien niiden keskinkertaisten miesten välillä, jotka Dede oli tuntenut, unohti hän lopulta kuunnella ja vaipui omiin ajatuksiinsa. Voimakkaan miehen rakkaus kiehtoo aina tervesieluista naista ja katsellessaan suljetun veräjän yli Daylightia, tunsi Dede voimakkaammin kuin milloinkaan sen tenhovoiman. Tosin ei hänellä ollut kaukaisintakaan aikomusta mennä naimisiin Daylightin kanssa — monet syyt estivät häntä siitä; mutta saattoihan hän hiukan enemmän seurustella hänen kanssaan. Daylight ei suinkaan ollut hänelle vastenmielinen. Päin vastoin Dede piti hänestä, oli pitänyt hänestä siitä päivästä lähtien, kun oli ensikerran nähnyt hänen laihat intiaanin-kasvonsa ja hänen säkenöivät intiaanin-silmänsä. Hän oli miesten mies muissakin suhteissa kuin erinomaisten lihaksiensa puolesta. Olihan hän monien seikkailujen sankari, tämä miehekäs, hienostumaton Pohjanperän seikkailija, tämä monien sankaritekojen ja monien miljoonien mies, joka oli tullut napaseudulta kamppailemaan niin mestarillisesti Etelän miesten kanssa.
Hurja kuin punainen intiaani, pelaaja ja irstailija, mies, jolla ei ollut moraalia ja jonka kostonhimo ei milloinkaan saanut kyllikseen. Mies, joka polki kasvoihin kaikkia niitä, jotka vastustivat — niin, hän tiesi kyllä kaikki hänen raskauttavat nimensä. Mutta hän ei pelännyt häntä. Hänen nimeensä sisältyi muutakin. Burning Daylight herätti eloon muullaisiakin mielikuvia. Niistä kerrottiin sanomalehdissä, aikakauskirjoissa ja kirjoissa Klondikesta. Kaiken kaikkiaan sisältyi Burning Daylight-nimeen niin paljon — sellaista, mikä sai joka naisen mielikuvituksen liikkeelle, niinkuin se sai hänen, Deden, mielikuvituksen liikkeelle, kun hän veräjän poikki kuunteli hänen kaihoavaa ja intohimoista puhettaan. Dede oli nainen ja hänellä oli naisen sukupuoliturhamaisuus ja tätä turhamaisuutta hiveli ajatus, että sellainen mies hädässään kääntyi hänen puoleensa.
Ja vielä muutakin liikkui hänen mielessään — väsymyksen ja yksinäisyyden tunteita; tuhansia epäselviä tunteita ja vielä epäselvempiä mielijohteita. Hän tunsi suurta kiusausta ratsastaa tämän miehen kanssa kukkuloilla. Eihän se milloinkaan muuttuisi muuksi, sillä hän oli varma siitä, ettei hän milloinkaan voisi jakaa Daylightin elämää. Toisaalta ei häntä kiusannut mikään tavallinen naisellinen pelko eikä arkuus. Hän ei milloinkaan epäillyt, ettei kaikissa olosuhteissa voisi huolehtia itsestään. Mikseikä siis? Olihan se kuitenkin niin pieni seikka.