"Mutta miksi ette voi tehdä hyvää rahallanne?"
Daylight nauroi.
"Tehdä hyvää rahallanne! Sehän olisi samaa kuin jos antaisi Jumalalle korvapuustin, kuin jos sanoisi hänelle, ettei hän osaa johtaa maailmaansa ja että te olisitte kiitollinen jos hän väistyisi syrjään ja antaisi teidän yrittää. Eikö ole naurettavaa kulkea suuri nuija kädessä ja murskata ihmisten päitä ja ottaa heidän rahansa kunnes on koonnut aimo omaisuuden ja sitten katua tekojaan ja kulkea sitomassa päitä, jotka muut ryövärit ovat musertaneet. Eikö totta? Siksi muuttuu hyvän tekeminen rahalla. Silloin tällöin joku ryöväreistä muuttuu helläsydämiseksi ja ryhtyy ajamaan sairasvaunua. Niin teki Carnegie. Hän, joka oli oikein suurryöväri, nujersi päitä vimmatuissa taisteluissa, ryösti raukoilta viisisataa miljoonaa ja nyt hän kulkee jakelemassa sitä heille takaisin. Naurettavaa? Eikö totta?"
Hän kiersi savukkeen ja odotti puoleksi uteliaana, puoleksi huvitettuna Deden vastausta. Hänen vastauksensa ja häikäilemätön ajatustapansa sai vastustajan helposti ymmälle ja Dede palasi lähtökohtaansa.
"Minä en voi väitellä kanssanne ja te tiedätte sen. Vaikka nainen olisi kuinka oikeassa, on miehillä kuitenkin sellainen taito, että kaikki mitä he sanovat tuntuu vakuuttavimmalta ja kuitenkin nainen on yhä varma siitä, että hän on oikeassa. Mutta on olemassa jotakin muuta — luomisilo. Nimittäkää sitä pelaamiseksi jos tahdotte, mutta sentään tuottaa minusta enemmän tyydytystä luoda jotakin, tehdä jotakin, kuin pyöritellä koko päivä arpanappuloita. Toisinaan kun halusin ruumiinliikettä tai kun minun täytyi maksaa viisitoista dollaria hiilistä, rupesin sukimaan Mabia. Ja kun sen karva kiilsi hienona kuin silkki, olin tyytyväinen työhöni. Samaa täytyy tuntea miehen, joka rakentaa talon tai istuttaa puita. Hän saattaa katsella sitä. Hän teki sen. Se on hänen kättensä työtä. Vaikka joku teidän kaltaisistanne ottaisi hänen puunsa, olisivat puut silti olemassa ja hän tietäisi, että hän ne on istuttanut. Te, herra Hamish, ette kaikkine miljooninenne voi riistää häneltä tätä tietoa. Se on luomisiloa ja se on puhtaampaa iloa kuin pelkkä pelaaminen. Ettekö milloinkaan ole itse tehnyt mitään esinettä — hirsimajaa Yukonissa, tai kanoottia, tai lauttaa, tai jotakin muuta? Ja ettekö muista, miten tyytyväinen te olitte ja miten hyvältä tuntui ollessanne työssä ja sen jälkeen kun olitte päättänyt työnne."
Hänen puhuessaan heräsi Daylightin mielessä samansuuntaisia muistoja. Hän näki aution lakeuden Klondike-joen varrella ja hän näki hirsimajojen ja varastohuoneiden nousevan maasta ja sahansa yöt ja päivät työssä kolmessa työvuorossa.
"Niin, olkoon menneeksi, neiti Mason. Te olette oikeassa — tavallaan. Olen rakentanut satoja taloja siellä Napaseudulla ja muistan, että olin ylpeä ja iloinen nähdessäni ne valmiina. Ja olen iloinen ja ylpeä nyt, kun muistan niitä. Ja siellä oli Ophir — kehnoin hirvilaidun kullankaivuupaikaksi mitä milloinkaan on nähty. Ja minä tein siitä suuren Ophirin. Minä johdin sinne veden Rinkabillysta, kahdeksankymmenen peninkulman päästä. Kaikki sanoivat, etten minä voi sitä tehdä, mutta minä tein sen ja se oli tehty. Pato ja huuhdontaväylä maksoivat minulle neljä miljoonaa. Mutta teidän olisi pitänyt nähdä Ophir — sähkölaitokset, sähkövalo ja satoja miehiä työssä yöt ja päivät. Luulen hieman aavistavani, mitä te tarkoitatte luomisella. Minä loin Ophirin ja se oli, piru vie, suuremmoinen homma — pyydän anteeksi. En aikonut kirota. Mutta tämä Ophir! — Tietenkin minä olen ylpeä siitä nyt kuten silloinkin kun viimeksi sen näin."
"Ja te voititte jotakin, joka on arvokkaampaa kuin pelkkä raha", rohkaisi Dede. "Nyt saatte tietää, mitä minä tekisin, jos minulle olisi paljon rahaa ja minä kuitenkin tahtoisin hankkia yhä lisää. Katsokaa noiden paljaiden kukkuloiden eteläisiä ja läntisiä rinteitä. Minä ostaisin ne ja istuttaisin niille eucalyptus-puita. Minä tekisin sen pelkän ilon vuoksi, jonka tämä työ minulle tuottaisi; mutta jos minussa olisi tuo kummallinen pelihimo, niin tekisin sen kuitenkin ja ansaitsisin rahaa puilla. Ja tässä on taas minun toinen näkökohtani. Sensijaan, että korottaisin hiilen hintaa tuomatta unssiakaan hiiliä kauppaan, minä hankkisin tuhansia syliä polttopuita. Ja jokainen, joka kulkisi lautalla lahden poikki, näkisi nuo metsäiset kukkulat ja ilostuisi. Kuka ilostui siitä, että te korotitte hiilen hintaa neljällä dollarilla tonnilta?"
Nyt oli Daylightin vuoro olla hetkinen ääneti, sillä aikaa kun Dede odotti vastausta.
"Soisitteko mieluummin, että tekisin jotakin tämän tapaista?" kysyi hän viimein.