"Se olisi parempi maailmalle ja parempi teille", vastasi Dede.
XVI LUKU.
Koko viikon tiesi jokainen konttorissa, että jotakin uutta ja tärkeätä liikkui Daylightin mielessä. Lukuunottamatta muutamia vähäpätöisiä liikeyrityksiä, ei hän moneen kuukauteen ollut osoittanut mielenkiintoa mihinkään. Mutta nyt tekivät hänen aivonsa ankaraa työtä, hän teki äkkinäisiä ja pitkällisiä retkiä lahden poikki Oaklandiin, tai istui äänettömänä ja liikkumatta pöytänsä ääressä tuntikausia, Hän näytti hyvin onnelliselta näissä mietteissään. Silloin tällöin tuli miehiä neuvottelemaan hänen kanssaan — ja nämät olivat aivan toisenlaisia kuin ne, jotka tavallisesti tulivat häntä tapaamaan.
Sunnuntaina sai Dede tietää kaikki.
"Olen paljon tuuminut keskusteluamme", alkoi Daylight, "ja minulla on valmiina suunnitelma, joka saa hiukset nousemaan pystyyn päässänne. Se on sellaista, mitä te sanotte rehelliseksi ja samalla se on suuremmoisinta peliä, mihin kukaan mies milloinkaan on ryhtynyt. Mitä sanotte siitä, jos lahjoittaa ihmisille aikaa tukuttain, antaa heille kaksi minuuttia siihen, mihin ennen on ollut varaa vain yksi minuutti? Niin, ja istuttaa puitakin — monta miljoonaa puuta, Te muistatte tuon kivilouhoksen, jonka sanoin aikovani ostaa? No niin, minä ostan sen. Ostan nämät kalliot, tästä Berkeleyn ympäriltä ja toiselta puolen San Leandroon saakka. Olen jo ostanut osan niistä tätä tarkoitusta varten. Mutta tämä on visusti pidettävä salassa. Ennenkuin kukaan aavistaa mitään, on minulla jo suuret alat hallussani. Te näette tuon kukkulan vastapäätä. Siitä olen ostanut jo alueen. Eikä se ole vielä mitään sen rinnalla mitä aijon ostaa."
Hän vaikeni voitonriemuisena.
"Ja kaikki tämä siinä tarkoituksessa, että voisitte lahjoittaa ihmisille kaksi minuuttia yhden asemasta?" kysyi Dede ja nauroi samalla sydämellisesti hänen salaperäisyydelleen.
Daylight katsoi häneen lumottuna. Hänellä oli sellainen suora poikamainen tapa nauraessaan heittää päätään taaksepäin. Ja hänen hampaitaan Daylight ihaili ihailemasta päästyään. Ne eivät olleet pienet, mutta säännölliset ja lujat, ilman ainoatakaan koloa ja ne olivat Daylightin mielestä terveimmät, valkoisimmat ja kauniimmat hampaat, mitkä hän milloinkaan oli nähnyt. Ja jo kuukausia hän oli verrannut niitä jokaisen tapaamansa naisen hampaisiin.
Vasta kun Deden nauru oli lakannut hän saattoi jatkaa.
"Lauttausjärjestelmä Oaklandin ja San Fransiskon välillä on kehnoin ja vanhanaikaisin laitos Yhdysvalloissa, Te kuljette sillä joka päivä edestakaisin, kuutena päivänä viikossa. Siis kahtenakymmenenä viitenä päivänä kuukaudessa, tai kolmenasatana vuodessa. Miten pitkä aika menee teiltä joka kerta tähän kulkuun? Neljäkymmentä minuuttia jos hyvin käy. Minä vien teidät ylitse kahdessakymmenessä minuutissa. Jollen täten lahjoita ihmisille kahta minuuttia yhden asemasta niin olen Matti. Säästän teiltä kaksikymmentä minuuttia kerralla. Se on neljäkymmentä minuuttia päivässä, kaksitoista tuhatta minuuttia vuodessa teiltä, yhdeltä henkilöltä. Malttakaahan: se on kaksisataa tuntia. Otaksutaan, että minä säästän kaksisataa tuntia vuodessa tuhansille muille — se on jo jotakin, eikö totta?"