Daylight oli kuukausia hautautuneena työhön. Menot olivat hirvittävät, eikä mitään tuloja ollut. Lukuunottamatta yleistä maanarvon nousua, ei Oakland ollut hyväksynyt hänen tunkeutumistaan taloudelliselle näyttämölle. Kaupunki odotti häntä, tahtoi nähdä, mitä hän aikoi tehdä, eikä hän vitkastellut. Hän palkkasi työn eri aloja varten parhaiten harjaantuneet aivot, mitä oli saatavissa. Mahdollisiin alkuerehdyksiin ei hänellä ollut kärsivällisyyttä ja hän oli päättänyt alkaa oikein. Siksi otti hän palvelukseensa Wilkinsonin ja korotti hänen entisestäänkin suuren palkkansa miltei kaksinkertaiseksi, saadakseen hänet jättämään toimensa Chicagossa ja ottamaan huolekseen raitiotieliikenteen järjestelyn. Yöt ja päivät ahersivat raitiotietyömiehet kaduilla. Ja yöt ja päivät iskivät paaluttajat suuria paaluja San Fransiskon lahden mutaan. Aallonmurtajasta aijottiin tehdä kolme peninkulmaa pitkä ja Berkeleyn kukkuloilta hakattiin kokonaisia eucalyptus-viidakoita paaluiksi.
Samaan aikaan kuin raitiotieraiteita rakennettiin, kartoitettiin kaurapeltoja ja raivattiin kaupungin puistikoiksi ja sinne tänne laitettiin parhaita nykyaikaisia menettelytapoja noudattaen kiemurtelevia puistokatuja ja puistoja. Kadut tehtiin leveitä ja suunniteltiin hyvin, viemäri- ja vesijohdot tehtiin valmiiksi ja ne pantiin sepelikivillä hänen omista louhoksistaan. Niinikään laskettiin katukäytävät sementillä, joten ostajan tarvitsi vain valita tontti ja arkkitehti ja ryhtyä rakentamaan. Daylightin uusilla raitioteillä pääsi nopeasti Oaklandin laajan alueen joka kolkkaan ja jo aikoja ennen kuin lauttauslaitos oli kunnossa rakennettiin satoja taloja. Hänen maasta saamansa voitto oli suunnaton. Yhdessä päivässä oli hän rahamiestempullaan muuttanut tavallisen maanviljelysseudun parhaiten asutuksi kaupunginosaksi.
Mutta tämän rahan, joka virtasi hänelle, käytti hän heti muihin yrityksiinsä. Raitiotievaunujen tarve oli niin suuri, että hän ryhtyi itse niitä rakentamaan. Ja vaikka maanarvo jo oli noussut, osti hän yhä vielä tehtaan- ja asuinrakennustontteja. Wilkinsonin neuvosta rakennettiin uudelleen kaikki jo käytännössäkin olleet raitiotiet. Kevyet, vanhanaikuiset kiskot revittiin ja sijaan pantiin raskaimmat, mitä oli saatavissa. Hän osti syrjäkatuja, joita levennettiin, jotta raitiovaunut olisivat päässeet nopeammin kulkemaan. Sama laajasuuntainen järjestelmä toteutettiin vesijohtolaitoksessa. Kaiken piti olla parasta laadultaan, jos mieli hänen suurten yritystensä menestyä. Oaklandista oli tehtävä ensi luokan kaupunki ja sen hän aikoi toteuttaa. Suurten hotelliensa lisäksi hän rakensi huvipuistoja rahvaalle ja klubihuoneustoja hienommalle väelle. Jo ennenkuin väkiluku oli lisääntynyt, oli liike raitioteillä huomattavasti vilkastunut. Hänen suunnitelmissaan ei ollut mitään turhia houreita. Ne olivat terveesti harkittuja yrityksiä.
"Oakland tarvitsee ensiluokan teatterin", sanoi hän ja koetettuaan turhaan innostuttaa paikkakunnan rahamiehiä asiaan, ryhtyi hän itse rakentamaan teatteria: sillä hän yksin aavisti nuo kaksisataa tuhatta uutta asukasta, jotka kaupunki tulisi saamaan.
Mutta huolimatta siitä miten kiire Daylightilla oli, käytti hän aina sunnuntait ratsastukseen kukkuloilla. Eivät edes sateiset talvisäät tehneet loppua näistä ratsastusretkistä Deden kera. Eräänä lauvantai-iltapäivänä konttorissa Dede sanoi hänelle, ettei hän seuraavana päivänä voinut tavata Daylightia ja kun tämä vaati selitystä, sanoi Dede.
"Olen myynyt Mabin."
Daylight oli hetkisen sanattomana. Deden teko merkitsi niin vakavia asioita, ettei hän heti osannut sitä selittää itselleen. Se vivahti miltei petokseen. Oliko Dedellä ehkä rahahuolia? Vai oliko se hänen tapansa antaa hänen, Daylightin, ymmärtää, ettei enää tahtonut seurustella hänen kanssaan. Tai…
"Mistä syystä?" sai Daylight kysytyksi.
"En voinut ruokkia sitä, kun kaurat maksavat neljäkymmentäviisi dollaria tonnilta", vastasi Dede.
"Oliko tämä teidän ainoa syynne?" kysyi Daylight ja katsoi häneen lujasti; sillä hän muisti Deden kerran kertoneen hänelle, miten viisi vuotta takaperin oli ruokkinut yhden talven tammaa, vaikka kaurat olivat maksaneet kuusikymmentäkin dollaria tonnilta.