"Olen hämilläni. Olen nolattu, neiti Mason — tai Dede, koska mielelläni mainitsen teitä sillä nimellä. En voi olla myöntämättä, että siinä, mitä sanotte, on paljon perää. Kuten sen käsitin, on loppupäätelmänne se, että te tulisitte vaimokseni, jollei minulla olisi senttiäkään ja jollen olisi lihonut. — Ei, ei, en laske leikkiä. Se on vain minun tapani iskeä asian ytimeen. Jollei minulla olisi senttiäkään ja jos viettäisin terveellistä elämää ilman muuta päämäärää kuin saada rakastaa teitä ja olla miehenne, sen sijaan, että nyt olen korviin saakka hautautunut liikeasioihin — niin te tulisitte vaimokseni.
"Tämä on kaikki selvää kuin painettu sana. Te olette tarkkanäköisempi ja johdonmukaisempi kuin milloinkaan aavistinkaan. Te olette hiukan avannut silmiäni. Mutta minä olen kiinni. Mitä voin tehdä? Liikeasiani ovat orjuuttaneet minut. Olen sidottu käsistä ja jaloista, enkä voi irtautua ja vaeltaa vihreillä kedoilla. Olen kuin mies, joka sai karhua kiinni hännästä. En voi irtautua; ja minä rakastan teitä ja minun täytyy irtautua ennenkuin saan teidät vaimokseni. En tiedä, mitä tekisin, mutta jotakin täytyy varmaankin tapahtua. En voi luopua teistä. En voi. Enkä aijo teistä luopua. Liikeasiat ovat sittenkin vähempiarvoiset. Liikeasiat eivät milloinkaan pidä minua öisin hereillä.
"Ette jättänyt minulle mitään mahdollisuutta väittää vastaan. Tiedän, etten ole sama mies kuin silloin, kun tulin Alaskasta. En pystyisi taivaltamaan koirien kanssa niinkuin ennen. Lihakseni ovat veltostuneet ja mieleni on kovettunut. Ennen kunnioitin miehiä. Nyt heitä halveksin. Olen elänyt koko ikäni ulkosalla ja myönnän, että olen ulkoilma-ihminen. Minulla on Glen Ellenissä kaunein pieni maatila, minkä milloinkaan olette nähnyt. Se on sielläpäin, missä minulla on tuo arvoton tiilitehdas. Muistatte kirjeenvaihdon asiasta. Näin vain kerran tuon maatilan ja miellyin siihen niin, että sittemmin ostin sen. Ratsastin pitkin kukkuloita ja olin onnellinen kuin koulupoika lomalla. Olisin parempi ihminen jos asuisin maalla. Kaupunkielämä ei tee minua paremmaksi. Siinä olette aivan oikeassa. Tiedän sen. Mutta otaksukaa, että rukouksenne täytettäisiin ja minä menettäisin kaikki ja minun olisi pakko ansaita elatukseni päivätyöllä?"
Dede ei vastannut, vaikka koko hänen ruumiinsa tuntui vaativan häntä myöntämään.
"Otaksukaa, ettei minulla olisi mitään muuta kuin tuo pieni maatila ja että minä tyytyisin kasvattamaan muutamia kananpoikia ja maata muokkaamalla hankkimaan elatukseni — tulisitteko silloin vaimokseni, Dede?"
"Miksi en, saisimmehan silloin olla koko ajan yhdessä!" sanoi Dede.
"Mutta minun täytyisi silloin tällöin mennä kyntämään", varoitti
Daylight, "tai kaupunkiin hankkimaan luokaa."
"Mutta siellä ei olisi konttoria, eikä tarvitsisi nähdä alinomaa ihmisiä. Mutta tämä on kaikki mieletöntä ja mahdotonta ja meidän täytyy lähteä jos mielimme välttää sadetta."
Heidän kulkiessaan puiden lomitse ennenkuin he alkoivat laskeutua alas kukkulan rinnettä tuli hetki, jolloin Daylight olisi saattanut painaa Deden syliinsä ja suudella häntä. Mutta uudet ajatukset, jotka Dede oli hänessä herättänyt, täyttivät niin hänen mielensä, ettei hän älynnyt käyttää asemaa hyväkseen. Hän tarttui vain Dedeä käsivarteen ja auttoi häntä epätasaisella polulla.
"Glen Ellenissä on hyvin kaunista", sanoi hän miettiväisenä, "Toivon, että voisitte nähdä sen."