"Voitte korottaa jos haluatte", Kearns vastasi. "Koiranne ovat viidentuhannen arvoiset tässä pelissä."
"Koiriani en pane peliin. Te saatte voittaa kultahiekkani, jopa huuhdontasoranikin, mutta koiristani ette saa ainoatakaan. Ilmoitin jo ostomääräni."
MacDonald tuumiskeli kauan. Kukaan ei liikahtanut, ei ainoatakaan kuiskausta kuulunut. Katselijoiden kasvoissa ei ainoakaan lihas värähtänyt. Kukaan ei vaihtanut jalkaa. Hiljaisuutta ei häiritty. Kuului vain ilmaveto valtavassa takassa ja ulkoa hirsiseinän vaimentamaa koirien ulvontaa. Yukonissa ei joka yö pelattu näin suurista summista. Tämä peli oli suoraan sanoen korkein, mistä seudun historia tiesi kertoa. Vihdoin ravintoloitsija virkkoi:
"Jos joku toinen voittaa, saa hän kiinnityksen Tivoliin."
Molemmat toiset nyökäyttivät päätään.
"Siis minäkin ostan kortit."
MacDonald lisäsi läjään viiden tuhannen lippunsa.
Kukaan ei enää halunnut uusia kortteja. Yhtaikaa miehet vaijeten laskivat korttinsa pöydälle, kaikkien katselijoiden kurottaessa kaulaansa paremmin nähdäkseen. Daylightilla oli neljä rouvaa ja ässä, MacDonaldilla neljä sotamiestä ja ässä sekä Kearnsilla neljä kuningasta ja kolmonen. Kearns pyyhkäsi panokset molemmilla käsivarsillaan omalle pöydänsyrjälleen. Hänen kätensä vapisivat.
Daylight otti ässänsä ja pannen sen MacDonaldin ässän viereen hän sanoi:
"Tämä minut petti, Mac. Tiesin, että vain kuninkaat saattoivat voittaa minut, ja hänellä oli ne."