Ja Wilkinsonille: —
"Poistakaa lauttauslaitoksen viimeinen kulkuvuoro. Soutakoon yleisö ja tulkoon varhain kotiin vaimonsa luo. Ja poistakaa viimeinen raitiovaunu, joka liittyy 12,45 Twenty-secondiin ja Hastingsiin tulevaan veneeseen. En voi kulettaa sitä parin kolmen matkustajan takia. Tulkoot aikaisemmalla veneellä kotiin tai kävelkööt. Nyt ei ole aika harjoittaa hyväntekeväisyyttä. Poistakaa samalla muutamia raitiovaunuja, jotka kulkevat vilkkaimpaan liikeaikaan."
Ja toiselle johtajalle, jota alituiset menojensupistusvaatimukset tuskastuttivat:
"Sanotte, ettette voi tehdä sitä, ettekä voi tehdä tätä. Näytän teille viimeiset esimerkit tässä suhteessa. Onko teidän pakko alistua? Hyvä, jos ajattelette niin. En ole milloinkaan tavannut miestä, joka olisi ollut niin pahassa rahapulassa kuin minä nyt. Ja jos joku luulee, etten tule toimeen ilman häntä, niin näytän hänelle viimeisen esimerkin ja annan hänelle lähtöpassit."
Ja tähän tapaan hän taisteli ja pakotti ja uhmaili ja vieläpä mielistelikin saadakseen muut taipumaan tahtoonsa. Se oli taistelua, taistelua, taistelua ilman pysähdystä aamusta iltaan. Hänen yksityiskonttorissaan oli joka päivä tungosta. Kaikki tulivat häntä tapaamaan tai saivat määräyksen tulla. Milloin julisti hän toivehikkaan mielipiteensä paniikista, milloin kertoi hupaisen jutun, keskusteli vakavasti liikeasioista tai vaati suoraan hyväksymään jonkun toimenpiteen tai jättämään paikkansa. Eikä ollut ketään, joka olisi häntä tukenut ja rauhoittanut. Hänen täytyi pakoittaa, pakoittaa, pakoittaa ja hän yksin pystyi siihen. Ja tätä jatkui päivästä päivään ja koko liikemaailma huojui hänen ympärillään ja liike toisensa perästä teki vararikon.
"Kaikki hyvin, ukkoseni", sanoi hän joka aamu Heganille ja samoja iloisia sanoja hän toisti päivät päästään paitsi silloin, kun hänen täytyi kuumimmin otella taivuttaakseen ihmiset ja asiat tahtonsa mukaan.
Kello kahdeksalta hän oli joka aamu konttorissaan. Kello kymmeneltä hän läksi voimavaunullaan kierrokselle pankkiin. Ja tavallisesti oli hänellä vaunussa mukanaan nuo kymmenen tuhatta dollaria ja enemmän, jotka hänen lauttansa ja raitiotiensä olivat edellisenä päivänä ansainneet. Nämä olivat liikepadon heikoimpia kohtia varten. Ja toisen pankinjohtajan kanssa toisensa perästä hän esitti samantapaisia kohtauksia. He olivat kaikki pelon lamauttamia ja ennenkaikkea hän esitti mahtavan ja elinvoimaisen optimistin osaa. Ajat elivät jo paranemaan päin. Tietysti olivat. Merkit olivat jo ilmassa. Täytyi vain kestää vielä jonkun aikaa. Siinä kaikki. Idässä oli jo runsaammin rahaa liikkeessä. Katsokaa kaupanhierontaa Wall Streetillä viime vuorokauden aikana. Siitä näki, mistä päin tuuli alkoi puhaltaa. Eikö Ryan ollut sanonut niin ja niin? Ja eikö kerrottu, että Morgan aikoi tehdä sen ja sen?
Mitä häneen itseensä tuli, niin eivätkö tulot raitioteiltä yhä lisääntyneet? Paniikista huolimatta muutti Oaklandiin yhä enemmän väkeä. Ja maata alettiin taas ostaa. Hän oli myynyt tuhansia acreja maata esikaupungeistaan. Luonnollisesti oli se uhraus, mutta se vähentäisi jännitystä ja rohkaisisi pelkureita. Pelkurit — nepä juuri saivatkin häiriötä aikaan. Jollei olisi ollut pelkureita, niin ei olisi ollut paniikkiakaan. Idän rengas hieroi nyt hänen kanssaan kauppoja ottaakseen haltuunsa osake-enemmistön Sierran ja Salvadorin voimayhtiössä.
Ja ellei iloinen keskustelu auttanut, vaan Daylightin täytyi rukoilla ja pyytää, tai pankit osoittautuivat taipumattomiksi, muutti hän menettelytapaa. Jos he saattoivat uhmailla, niin saattoi hänkin uhmailla. Jos palvelus, jota hän pyysi, kiellettiin, osasi hän vaatia. Ja kun tuli avoin ja kaunistelematon taistelu kysymykseen, osasi hän kyllä pitää puoliaan.
Mutta hän tiesi myöskin, milloin ja miten tuli taipua, Kun hän näki, että valli jollakin kohtaa oli auttamattomasti luhistumaisillaan, paikkasi hän sen rahalla, jota sai kolmesta tuottavasta yhtiöstään. Jos pankit sortuivat, sortui hänkin. Kaikki riippui siitä, kestivätkö ne. Jos ne tekivät vararikon ja kaikki hänen arvopaperinsa, jotka niillä oli hallussaan, joutuisivat sekasortoisille markkinoille, oli se hänenkin loppunsa. Ja kun aika kului, sattui joskus, että hän päivittäisin raha-erän lisäksi kuletti punaisessa automobiilissaan varmimpia arvopapereitaan, nimittäin Lauttausyhtiön, Vesijohtoyhtiön ja Yhtyneiden raitioteiden osakkeita. Mutta hän teki tämän vastahakoisesti ja taisteli tuuma tuumalta.