Oli hiukan vaikeata löytää Santa Rosasta Slossonia. Hän ja hänen seurueensa asuivat Oberlin-hotellissa ja Daylight tapasi nuoren moukarinheittäjän itsensä konttorissa.
"Nähkääs, poikaseni", sanoi Daylight niin pian kuin oli esittänyt Deden, "olen tullut toisen kerran koettamaan onneani tuossa käden vääntämisessä. Tässä on sopiva paikka."
Slosson hymyili ja suostui. He asettuivat vastakkain oikean käden kyynärpäät pöydällä ja heidän kätensä yhtyivät. Slossonin käsi painui nopeasti taaksepäin ja alas pöytään.
"Te olette ensimäinen mies, jonka milloinkaan on onnistunut tehdä se", sanoi hän. "Koettakaamme vielä kerran."
"Kyllä", vastasi Daylight. "Ja älkää unohtako, että te olette ensimäinen, joka minun käteni sai painumaan pöytään. Siksi tulin tänään teitä tapaamaan."
Taas heidän kätensä yhtyivät ja taas painui Slossonin käsi pöytään. Hän oli leveäharteinen vankkalihaksinen nuori jättiläinen, ainakin puolta päätään Daylightia pitempi ja hän ilmaisi suoraan mielipahansa ja pyysi saada kolmannen kerran koettaa. Tällä kertaa hän pani kaikki voimansa liikkeelle ja hetkisen näytti epävarmalta kumpi voittaisi. Kasvot punaisina ja huulet yhteenpuristettuina hän piti puoliaan, kunnes lihaksensa pettivät. Hän hengitti raskaasti, kun hän höllensi otteensa ja käsi painui taipuisasti pöytään.
"Te olette liian vahva minulle", tunnusti hän. "Toivon vain, ettette rupea moukarinheittäjaksi."
Daylight nauroi ja pudisti päätään.
"Me teemme sovinnon ja kumpikin pysyy omalla alallaan. Te heitätte moukaria ja minä taivutan käsiä."
Mutta Slosson ei mielinyt ilman muuta tyytyä tappioonsa.