"Ehdottomasti hyvin", murahti Kama alistuen kohtaloonsa. "Valmis kello yhdeksän."
Hän teki täyskäännöksen intiaanisaappaittensa koroilla ja lähti huoneesta, järkähtämättömänä, sfinxin kaltaisena, tervehtämättä ketään, katsahtamatta oikeaan tai vasempaan. Neito vei Daylightin syrjään muista.
"Kuulehan Daylight, sinulla on varmaankin matti kukkarossasi", sanoi hän hiljaa.
"En ole mikään kitupiikki."
"Minulla on kahdeksan tuhatta Macin kassakaapissa", alkoi hän.
Mutta Daylight keskeytti hänet. Esiliinannauha kangasti hyvin lähellä hänen mielikuvituksessaan ja hän arkaili kuin kesytön varsa.
"En tarvitse", sanoi hän, "Rahattomana tulin maailmaan, rahattomana lähden ja rahattomana olen kulkenut suurimman osan elämääni. Tule, menkäämme tanssimaan."
"Mutta kuulehan", suostutteli Neito. "Minä en tarvitse rahojani. Lainaisin ne sinulle — alkuun päästäksesi", lisäsi hän nopeasti nähdessään Daylightin käyvän levottomaksi.
"En huoli keltään apua", oli vastaus. "Tulen omillani toimeen. Ja kun sitten jolloinkin pääsen hyvälle saaliille, on se kokonaan minun. Ei kiitos, tyttöseni! Olen hyvin kiitollinen. Aijon nyt hankkia leipäni postinkuljetuksella."
"Daylight", mutisi tyttö hellästi.