I OSA.
I LUKU.
Oli hiljainen yö Tivolissa. Tarjoilupöytään, joka ulottui avaran, veistämättömistä hirsistä salvetun tuvan poikki, nojaili puolisen tusinaa miestä, joista kaksi keskusteli kuusenhavuteen ja kalkkijuoman suhteellisista eduista keripukin parannuskeinoina. He pohtivat asiaa alakuloisen näköisinä ja vaipuivat vähäväliä synkkään äänettömyyteen. Toiset tuskin kuuntelivat heitä. Vastakkaisella seinällä olivat pelipöydät rivissä. Crappöytä oli tyhjä. Yksi ainoa mies oli farao-pöydän ääressä, rulettihyrrä ei juhlapäivän aattona pyörinyt ja pelinhoitaja seisoi tulikuuman, räiskyvän uunin edessä jutellen nuoren tummasilmäisen, kauniskasvoisen ja kaunisvartaloisen naisen kera, joka Juneausta Fort Yukoniin saakka tunnettiin nimellä "Neito". Kolme miestä pelasi pokeria, mutta panokset olivat pienet, eikä pelaajissa ollut innostusta, kun ei ollut katsojiakaan. Perällä olevan tanssihuoneen lattialla tanssi kolme ikävystynyttä paria valssia viulun ja pianon soiton mukaan.
Circle City ei ollut autio, eikä rahaakaan ollut niukalti. Moosehide Creekin kaivostyömiehet olivat saapuvilla ja kullankaivuu lännessä ja kullanhuuhtelu kesällä oli ollut hyvätuloksista ja miesten pussit olivat raskaat kultahiekasta ja metallilohkareista. Klondikea ei oltu vielä löydetty, eivätkä Yukonin kaivostyömiehet olleet oppineet kaivamaan kultaa syvältä eivätkä puita polttamalla sulattamaan roudan jäädyttämää maata. Mitään työtä ei saanut talvella ja heillä oli tapana talvehtia Circle Cityn tapaisissa suurissa leireissä pitkän napaseudun yön kestäessä. Päivät olivat ikäviä, heidän pussinsa olivat hyvin täynnä ja ainoa ajanviete oli löydettävissä kapakoista. Mutta nyt oli Tivoli todellakin tyhjä ja Neito, joka seisoi uunin luona, haukotteli peittelemättä ja sanoi Charles Batesille:
"Ellei pian tapahdu jotakin, menen nukkumaan. Mikä leiriä vaivaa?
Ovatko kaikki kuolleet?"
Bates ei viitsinyt vastata, vaan rupesi kiertämään savuketta. Dan
MacDonald, Pohjois-Yukonin ensimäinen ravintoloitsija ja pelaaja,
Tivolin ja sen pelien omistaja, kulki yksin aution lattian poikki ja
liittyi pariin uunin luona.
"Onko joku kuollut?" kysyi Neito häneltä.
"Näyttää siltä kuin olisi", kuului vastaus.
"Sitten on koko leiri kuollut", päätti Neito ja haukotteli toisen kerran.
MacDonald nauraa virnisteli ja nyökkäsi ja avasi suunsa puhuakseen, kun samassa pääovi avautui ja muuan mies tuli huoneeseen. Kylmä ilmavirta muuttui huoneen lämpimässä usvaksi, joka leijaili hänen ympärillään polviin saakka ja virtasi lattian poikki vähitellen hälveten, kunnes se kahdentoista askeleen päässä uunista kokonaan haihtui. Vastatullut otti luudan ovipielen naulasta ja karisti lumen intiaanisaappaistaan ja pitkistä saksalaisista sääryksistään. Hän olisi näyttänyt kookkaalta mieheltä, ellei jättiläismäinen Canadan ranskalainen olisi tullut tarjoilupöydän äärestä puristamaan hänen kättään.