Daylightin ylpeyttä oli loukattu.
"Älkää tehkö sitä", huusi hän. "Lähdemme kello kuudelta. Mihin aikaan haluatte nousta? Kello viisi? Hyvä, minä herätän teidät kello viisi."
"Teidän pitäisi nukkua hiukan", neuvoi Elijah vakavasti. "Ette voi yhtämittaa olla taipaleella."
Daylight oli loukkaantunut, syvästi loukkaantunut. Hänenkin rautainen ruumiinsa tunsi väsymystä. Hänen jokainen lihaksensa kaipasi lepoa, kauhistui jatkuvia ponnistuksia ja ajatusta, että oli taas lähdettävä taipaleelle. Hänen ruumiinsa vastalause herätti kapinan hänen aivoissaan. Mutta syvimpänä oli ylenkatseellisena ja epäilevänä elämä itse, sen oleellinen tuli, ja se kuiskasi, että kaikki Daylightin toverit odottivat, että nyt oli aika himmentää uudella mainetyöllä entiset, kerskailla voimistaan muiden voimien rinnalla. Siinä oli taas elämä kuiskaamassa vanhoja valheitaan. Ja liitossa sen kanssa oli whisky, joka nosti rohkeuden ja turhamaisuuden ylimmilleen.
"Luuletteko te, että minä olen sylivauva?" kysyi Daylight. "Kahteen kuukauteen en ole juonut tippaakaan, enkä tanssinut askeltakaan, enkä ollut ihmisten parissa. Menkää te levolle. Herätän teidät kello viisi."
Ja loppuyön hän tanssi sukkasillaan ja kello viisi aamulla koputtaa jyristi hän uusien toveriensa majan ovelle ja lauloi laulua, josta hän oli saanut nimensä:
"Päivä koittaa, kaikki te Stewart-joen kullanetsijät! Päivä jo koittaa!
Päivä jo koittaa! Päivä jo koittaa!"
VII LUKU.
Tällä kertaa oli kulku helpompaa. Tie oli tallattu kovemmaksi, eikä heidän ollut kuljettava posti-määräajan kuluessa. Päivämatkat olivat lyhyemmät samoinkuin työpäiväkin. Postia kuljettaessaan oli Daylight näännyttänyt kolme intiaania, mutta hänen nykyiset toverinsa tiesivät, etteivät he saaneet olla näännyksissä tullessaan Stewart-joen matalikoille, joten he taivalsivat hitaammin. Ja täten hitaasti kuljettaessa kokosi Daylight voimia ja lepäsi. Forty Milessa he viipyivät kaksi päivää koirien vuoksi ja Sixty Milessa möi Daylight koiransa. Päinvastoin kuin Daylight eivät ne olleet tuon hirveän matkan jälkeen Selkirkista Circle Cityyn voineet paluumatkalla koota voimia. Nuo neljä miestä jatkoivat matkaa Sixty Milesta ja Daylightin reen edessä oli uusi koiravaljakko.
Seuraavana yönä leiriytyivät he Stewart-joen suussa olevalle saariryhmälle. Daylight puhui kaupunginpaikoista ja vaikka toiset nauroivat hänelle, osoitti hän heille joitakuita korkeita metsäisiä saaria.