"Otaksun, että olette jossakin liikeyrityksessä hänen osakkaanaan", huomautti Gallon.
"Ei sinnepäinkään. — Tämä on ystävyyttä. Aijoin juuri sanoa, että olen päässyt selville, miten nuo mahtimiehet saavat suuria aikaan. Niin, minulla oli hänestä sellainen tunne, että hän tiesi kaiken, ja minä oikein häpesin itseäni."
"Luulen, että voisin antaa hänelle kompassin ja lapion, kun olisi ajettava koiravaljakkoa", huomautti Daylight mieterikkaan vaitiolon jälkeen. "Ja minä kyllä myönnän, että voisin antaa hänelle yhden ja toisen osviitan pokerpelissä ja kullankaivuussa ja ehkä myös kanootin melomisessa. Ja ehkäpä minulla olisi suuremmat mahdollisuudet perehtyä siihen peliin, jota hän on koko ikänsä pelannut, kuin hänellä olisi perehtyä siihen peliin, jota minä pelasin pohjan perillä."
II LUKU.
Vähän senjälkeen läksi Daylight New Yorkiin. John Dowsettin kirje oli aiheuttanut matkan — tavallinen pieni koneella kirjoitettu, muutamia rivejä sisältävä kirje. Mutta Daylight oli vavahtanut sen lukiessaan. Hän muisti miten hän kerran ennenkin ollessaan viisitoistavuotias poikanen oli vavahtanut kun pelaaja Tom Galsworthy oli neljännen miehen puutteessa sanonut hänelle: "Tule pelaamaan, kakara". Nytkin hän vavahti. Nuo kuivat koneella kirjoitetut lauseet näyttivät hyvin salaperäisiltä. "Meidän miehemme herra Howison tulee hotelliinne teitä tapaamaan. Hän on luotettava. Meitä ei saa nähdä yhdessä. Te ymmärrätte kaikki, kun olemme saaneet puhella." Daylight aprikoi näitä sanoja yhä uudelleen ja uudelleen. Tässä se oli. Tilaisuus suureen peliin oli tullut ja näytti siltä, kuin olisi hänet kutsuttu ottamaan siihen osaa. Aivan varmaan, sillä mistään muusta syystä ei mies niin jyrkästi kehottaisi toista miestä matkustamaan Amerikan mantereen poikki.
"Meidän" herra Howisonin toimesta he tapasivat toisensa Hudsonin rannalla komeassa maatalossa. Saamiaan ohjeita noudattaen saapui Daylight sinne yksityisellä moottorivaunulla, joka oli annettu hänen käytettäväkseen. Hän tiesi yhtä vähän kenen vaunu se oli, kuin hän tiesi kuka omisti talon uudenaikaisine mukavuuksineen. Dowsett oli jo siellä ja eräs toinen mies, jonka Daylight tunsi ennenkuin heidät oli esitettykään toisilleen. Se oli Nathaniel Letton eikä kukaan muu. Daylight oli nähnyt hänen kuvansa usean kerran aikakauslehdissä ja sanomalehdissä ja lukenut hänen asemastaan liikemaailmassa ja hänen lahjoituksistaan Daratonan yliopistolle. Hänkin teki Daylightiin voimaihmisen vaikutuksen, vaikka hän joutui ymmälle, kun ei nähnyt hänessä mitään yhtäläisyyksiä Dowsettin kanssa. Lukuunottamatta rehellisyyttä — rehellisyyttä, joka näytti tunkeutuneen hänen olemuksensa salatuimpiinkin sopukoihin — oli Nathaniel Letton joka suhteessa erilainen kuin toverinsa. Ollen luonnottoman laiha, näytti hän kylmältä liekkimieheltä, jonkunlaiselta salaperäiseltä kemialliselta ihmisliekiltä, jonka jäisen pinnan alla piili tuhansien aurinkojen tulinen kuumuus. Hänen suuret harmaat silmänsä etupäässä synnyttivät tämän vaikutelman ja ne katsoivat kuumeisina päästä, joka kasvojen kapeuden ja ihon aavemaisen kalpeuden takia näytti miltei ruumiin pääkallolta. Vaikka hän oli vasta viisikymmenvuotias, näytti hän harvoine raudanharmaine hiuksineen usein Dowsettin ikäiseltä. Mutta Nathaniel Lettonilla oli valtaa — Daylight näki sen selvästi. Hän oli kapeakasvoinen askeetti, joka eli korkeassa, ohennetussa, tyvenessä ilmakehässä — sulanut kiertotähti ylimaailmallisen jääpinnan peittämänä. Ja kuitenkin teki Daylightiin valtavimman vaikutuksen miehen peloittava ja kunnioitusta herättäjä vilpittömyys. Hänessä ei ollut mitään turhanpäiväistä. Hänet oli nähtävästi tuli puhdistanut. Daylightilla oli tunne, että mehevä kirous olisi ollut kuolettava loukkaus hänen korvissaan, häväistys ja herjaus.
He joivat — se on, Nathaniel Letton joi kivennäisvettä, jota talossa oleva palvelija tarjosi hiilihappovesikoneesta ja Dowsett joi skotlantilaista whiskyä soodan kera ja Daylight otti cocktailin. Ei kukaan näyttänyt huomaavan, että oli tavatonta juoda Martin-cocktailia keskiyöllä, vaikka Daylight juuri sen vuoksi piti heitä tarkoin silmällä; sillä hän oli jo aikoja sitten oppinut, että martineilla on tarkoin määrätyt aikansa ja paikkansa. Mutta hän piti martineista ja ollen luonnollinen mies, joi hän mitä kulloinkin halutti. Muut olivat panneet merkille tämän hänen ominaisuutensa, mutta eivät Dowsett ja Letton; ja Daylightin salainen ajatus oli: "He eivät varmaankaan silmiäänkään räpäyttäisi, jos pyytäisin lasillisen syövyttävää sublimaattiliuvosta."
Leon Guggenhammer tuli huoneeseen heidän parhaillaan juodessa ja pyysi skotlantilaista whiskyä. Daylight tarkasteli häntä uteliaana. Tässähän oli mahtavan Guggenhammerin perheen jäsen; nuori tosin, mutta yksi niistä, joiden kera hänellä oli ollut monta tuimaa ottelua pohjanperillä. Eikä Leon Guggenhammerikaan jättänyt mainitsematta tuota vanhaa juttua. Hän ylisti Daylightin rohkeutta — "Tiedättekö, kaikuja Ophirista kuului tänne meille saakka. Ja minun on sanottava, herra Daylight — anteeksi, herra Hamish — että voititte meidät loistavasti siinä jutussa."
Kaikuja! Daylight ei voinut olla hätkähtämättä tämän sanan kuullessaan — kaikuja taistelusta, johon hän oli käynyt koko voimallaan ja klondikelaisten miljooniensa voimalla, oli tullut heidänkin korviinsa. Guggenhammerien täytyi varmaan olla uppo-rikkaita, kun niin valtava taistelu oli vain kahakka, josta he suvaitsivat kuulla kai'un. "He varmaankin pelaavat tavattoman suurta peliä täällä", oli hänen loppupäätelmänsä ja siihen liittyi ylpeyttä sen johdosta, että hänet oli kutsuttu ottamaan osaa juuri tähän suunnattoman suureen peliin. Tällä hetkellä hän katkerasti valitti sitä, ettei huhu ollut totta ja etteivät hänen yksitoista miljoonaansa todellisuudessa olleetkaan kolmekymmentä miljoonaa. No, tässä seikassa hänen täytyi olla suora; hän ilmaisi heille tarkalleen varansa.
Leon Guggenhammer oli nuori ja lihava. Hän ei ollut päivääkään yli kolmenkymmenen ja lukuunottamatta pusseja silmien alla olivat hänen kasvonsa sileät ja rypyttömät kuin poikasen. Hänkin teki rehellisen vaikutuksen. Hänen ihonvärinsä oli terveen punakka, hänen puhdas, sileä ihonsa kertoi erinomaisesta terveydestä. Tämän erinomaisen ihon vuoksi täytyi hänen lihavuuttaan ja pyöreää vatsaansa pitää luonnollisena. Hänen ruumiinrakennuksensa oli taipuvainen lihavuuteen, siinä kaikki.