Huolimatta omasta halventavasta näkökannastaan, oli Daylightilla se käsitys, että neiti Mason tiesi paljon asioita ja hänellä oli ohimenevä tunne aivankuin raakalaisella, joka näkee jonkun pelottavan kulttuuri-ilmiön. Daylightin mielestä oli sivistys arvotonta ja kuitenkin hänen mielipidettään nyt hiukan järkytti aavistus, että sivistys oli arvokkaampi kuin hän luuli.
Ohimennessään näki hän taas neiti Masonin pöydällä kirjan, joka oli hänelle tuttu. Tällä kertaa ei hän pysähtynyt, sillä hän tunsi kansilehden. Se oli erään aikakauslehden kirjeenvaihtajan kirja Alaskasta ja hän tiesi, että siinä oli hänen kuvansa ja elämäkertansa ja hän tiesi niinikään, että siinä oli muuan luku, jossa kerrottiin erään naisen itsemurhasta.
Tämän jälkeen ei hän enää puhunut neiti Masonin kanssa kirjoista. Hän kuvitteli, mitä vääriä johtopäätöksiä tämä oli tehnyt tuon erityisen luvun perusteella ja se harmitti häntä sitä enemmän, kun ne olivat ansaitsemattomia. Kaikista epämieluisista asioista oli vastenmielisin huhu, että hän oli naistensurmaaja — hän, Burning Daylight — ja että nainen oli hänen tähtensä surmannut itsensä. Hän tunsi olevansa maailman kovaonnisin mies ja hän aprikoi mikä kohtalon oikku oli juuri tuon kirjan kaikista tuhansista kirjoista saattanut hänen pikakirjoittajattarensa käsiin. Muutaman päivän jälkeen oli hänellä epämiellyttävä rikollisuuden tunne aina neiti Masonin seurassa ollessaan; ja kerran hän huomasi, että tämä katsoi häneen tiukkaan ja uteliaasti aivankuin päästäkseen selville, mikä hän oli miehiään.
Hän kuulusteli Morrisonia, konttoristia, joka purki mieskohtaiset valituksensa neiti Masonia kohtaan ennenkuin saattoi kertoa sitä vähäistä mitä tästä tiesi.
"Hän on kotoisin Siskiyousta. Hän on tietysti hyvin ystävällinen toveri täällä konttorissa, mutta hän on ylpeä, tiedättekö."
"Mistä sen päätätte?" kysyi Daylight.
"Hän on mielestään liian hyvä seurustellakseen työtoveriensa kanssa täällä konttorissa. Hän ei, nähkääs, tahdo olla missään tekemisissä toverien kanssa. Olen monta kertaa pyytänyt häntä mukaani teatteriin ja muihin huvituksiin. Mutta mikään ei kelpaa. Hän sanoo, että tahtoo nukkua tarpeeksi, eikä voi nousta myöhään ylös ja että hänen on kuljettava koko matka Berkeleyhin — siellä hän asuu."
Tämä kohta kuvauksesta oli Daylightin mieleen. Neiti Mason oli koko joukon yläpuolella tavallisen. Mutta Morrisonin seuraavat sanat tekivät hänet taas tyytymättömäksi.
"Mutta se on pelkkää lorua. Hän seurustelee ylioppilasten kanssa. Hän tarvitsee muka paljon unta eikä voi mennä teatteriin minun kanssani, mutta hän saattaa tanssia heidän kanssaan milloin tahansa. Olen kuullut varmalta taholta, että hän käy kaikissa heidän tanssijaisissaan. Liian hieno ja ylpeä pikakirjoittajattareksi. Ja hänellä on hevonenkin. Hän ratsastaa sillä pitkin mäkiä siellä maalla. Näin itse hänet eräänä sunnuntaina. En käsitä kuinka hänellä on varoja siihen. Kuusikymmentä viisi dollaria kuukaudessa ei pitkälle riitä. Sitten hänellä on vielä sairas velikin."
"Asuuko tämä kotonaan?"